Valoa verstaalle, osa I

Remonttipersoonamme alkaa olla selvillä. Se on tyypiltään "pidemmän kaavan mukaan".  Kun kävelee bauhauksissa sähköosaston poikki, kaareutuu yläpuolella mitä ihmeellisimpiä kristallihärpäkkeitä ja mukateollisuuskupuja. Luulisi valikoimasta löytyvän jokaiselle jotain – vaan ei. Nämä reiskat kolvaavat ledeistä ja muuntajista, vanerista ja pleksistä itte valaisimensa. Saammeko mitä tilattiin, jää nähtäväksi. Internet ja globaalisaatio näyttelevät tässä hankintaketjussa suurta roolia.

Hyvin marraskuista homma.

White On White

Verstas muuttui valkoiseksi samaan aikaan kuin maisema.

Takaikkuna

Rakennusvaiheessa keksimme tehdä parven vanhan hirsirungon yläpuolelle. Vieläkään ei ole aivan selvää, mitä tässä toimistossa tullaan tekemään, mutta sen olemassaolosta olemme tosi tyytyväiset. Kuten kaikissa inhimillisissä toimistoissa, on täälläkin ikkuna. Maisema on vanha vintti, sellainen kuin tämä heinälato vielä vähän aikaa sitten oli. Olen iloinen, että siitä voi muistella verstaan historiaa ja katsella tikanrei'istä siivilöityvää valoa. Sekä porontaljaa että muuta vintille survottua tarpeistoa.

Rälläkkäkoppi

Muutaman neliön kopista on yhtä vaikea ottaa panoraamakuva kuin pakkeloida se. Yhtä kaikki, matskua meni aivan tolkuttomasti, samoin hermoja.

Piippu

Virallinen käynnistys. Ja savu tulee sieltä mistä pitikin, piipusta.

Syyskuinen pikakelaus

Ensipakkasten pyyhkiessä torpan yli isäntä laittoi tuulemaan. Syntyi:

 

a) Terassi. Materiaalina on ah, niin muodikas lehtikuusi. Rungossa vähän käytettiin tekopuuta, mutta luotamme siperianlehtikuusen säänkestoon ja aiomme pärjätä ilman pintakäsittelyä. Tällä lavalla sopii kiikkustuolista ammuskella rätkiä.

b) Silta ja portaat. Koska puuta jäi, syntyi lisää tuotteita ulkotiloihin. Kaivinkone mylläsi taannoin vanhan sillan pirstaleiksi, joten vuosi on hypitty ojan yli. Kaivohan on ollut ergonomisesti pöljässä korkeudessa kyseistä mylläyksestä saakka, joten lava auttanee vedennostotoimitusta. Vielä kun olisi vettä. En muista kesää erityisen kuivana, mutta pohjavesi on alhaalla. Ei sentään loppu kuten naapurissa.

c) Sauron. Tätä ikkunaa on askarreltu huolella. Vuoden se otti, että aukko sai klasin. Ensin teimme karmit yhdestä superleveästä puusta, jolloin ne tietenkin vääntelehtivät itsensä uuteen uskoon. Uusi yritys onnistui ja liimalevyversio tuotti toivotun lopputuloksen. Ikkunoiden kunnostuksesta löytyy muistelo täältä, ne ovat pirtistä poistetut ruudut, jotka päätyivät verstaalle. Ikkuna toimii myös tuuletusräppänä ja on muistutus vanhasta kaiken uuden keskellä. 

d) Lämmitin. Kauan sitten, kun valoimme lattialaatan ja sinne piuhat, olimme jo päättäneet, että varsinainen lämmityslaite on Ikavoten hallilämmitin. Sen esittely tulee nyt tässä runsaassa asiavirrassa, vaikka se ansaitsisi ihan oman postauksensa. Lupausten mukaan pienehköllä puumäärällä runsaasti lämmintä ilmaan tilaan sylkevä masiina ei ole asuinkäyttöön, mutta tälläisessä verstaassa toimiva. Laite voisi olla myös tilan ulkopuolella siirreltävä monitoimilämmitin, mutta me emme uskoneet säätöön vaan pysyvyyteen. Sisälle asennettuna lämmitin vaatii pannuhuoneen ja sen se myös sai.

e) Piippu. Itsestään selvästi Ikavote tarvitsee myös piipun. Tässä olikin miettimistä. Kuvassa piippu on vielä lyhyt pötkö, jatkoa seuraa. Koska katolta syöksyy kiloittain lunta, vaatii tötterö vielä kaikenlaisia virityksiä.

Mutta eikös vain syyskuussa tapahtunutkin vaikka mitä?

Hei, me möyhitään

Tuhat kuvaa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Juhannuskimara

Keskikesää juhlimme eristämällä seiniä. Alla kuvia toimituksesta. Kiitos jälleen kökkäväelle. Olen jo seonnut luvuissa monestiko olette meitä auttaneet.

Juhannusmonsterin (ks. ed. postaus) sisältä paljastuu selluvillapaalit. Kun kipsilevyjä nakellaan seiniin ja kattoon, on juhannusremontoijan paras juhannusystävä (kökkäväen jälkeen) levyhissi. Hankkeesta olisi tullut mission impossible ilman sitä. Seuraavaksi parhaat kaverit ovat kaikenlaiset suojaimet silmiin ja nenään, koska tervelliseksi eristeeksi selluvillamuhju tuntuu hyvin epäterveelliseltä, kun työntää päänsä samaan koloon puruletkun kanssa ja painaa liipasimesta. Harkitsimme myös märkäpuhallusta ja sen mukana tulevaa ammattilaisukkoa, mutta vaatimuksena oli katon ontelointi, jota ei enää huvittanut ryhtyä rakentamaan. Koska runkokin oli yhtä poikkeustilaa, päädyttiin hoitamaan homma itse.

Alla vintti ennen ja jälkeen. Tervetuloa joulu.

Juhannusmonsteri

Juhannusta valmisteltiin ottamalla vastaan... Juhannusmonsteri!

Vaikea luontosuhde

Taas niin kamalaa, kun piti puuta kaataa. Tällä kertaa syynä oli lähestyvä tieremontti, jonka edeltä tienvarsia piti karsia. Etteivät oksat osuisi auraan, juuret nousisi tielle, oksat autoihin, juuret ojiin, jne. (Tässä kohtaa lienee turha mainita, että puut ovat olleet sen seitsemän vuotta tässä, kun tietä on menestyksekkäästi ajeltu ja aurattu ilman puukolareita.) Kuvan koivut olivat maisemallisesti strategisessa paikassa, joten niiden poistaminen tuntui erityisen pahalta. Mutta työtä käskettyä. Otimme sentään materiaalit talteen. 

Kesän merkit

Kesän merkki, ulkotiskuu.

Sudenkuopat

Tie on herättänyt jälleen tunteita. Talvi on koetellut erityisen kovasti teitä, myös meidän. Silti enemmän kauhistuttaa valtatien tilanne. Kuvan tiellä sentään ihmiset ymmärtävät hiljentää ja väistellä, isolla tiellä paahdetaan kuivalla asfaltilla sataa, vaikka kuopat sieltäkin löytyy. Ely-keskus siipaisi vähistä rahoistaan meille siivun ja kesällä rapakujamme kunnostetaan. Jostain syystä sekin hirvittää. Käsityksiä tienrakentamisesta tuntuu olevan yhtä monta kuin miestäkin...

Talonen uinuu