Tanskalainen lattia – Seikkaperäinen tarina

Asioita tapahtuu asteittain, joten otin ohjeeksi kertoa teille yhden tapauksen kerrallaan. Tänään se on pirtin lattia. Olettekin jo nähneet kuvasarjaa eristämisestä, tässä näkyviin jäävää ja perusteellista asiaa suosikkiaiheestani: pintakäsittely.

Kun muutimme taloon vuokralle emme vuosiin tehneet muuta kuin vaihtaneet keittiön lattian. Kyseessä oli se tavallinen muovimattojuttu. Samalla heitimme lisää purua sisään, mutta emme ymmärtäneet liimapaperoida liitoksia, koska olimme nuoria ja tietämättömiä. Sen sijaan panostimme pintakäsittelyyn ja lopputulos on tälläinen:

Saimme jostain ohjeen lipeöidä lattia, että se pysyisi valkoisena. Rautakauppias ei tietenkään tiennyt aiheesta mitään ja löi käsiimme purkin, joka epäilemättä oli ihan oikeaa tavaraa, mutta säesti toimitusta myöntämällä tietämättömyytensä. Virhe oli se, että lipeää ei pyyhitty tarpeeksi pois, jolloin se muodosti jauhokerroksen lattialle. Kun sitten lakkasimme lattian Uulan hivenen valkosävytetyllä öljylakalla, irtosi tämä lakattu jauho ajan mittaan. Tälläistä patinaa ei tarkoituksella saisikaan aikaiseksi ja onhan se vekkuli.

Kokeellinen mieli ei tästä takaiskusta hälvennyt vaan kohti uutta. Jokainen tanskalaiskodissa vieraillut on törmännyt vaaleisiin puulattioihin, jotka näyttävät käsittelemättömiltä ja ovat lämpimiä jalalle ja ehkä vähän eläviä suomalaiseen laminaattiparkettimakuun. Googleta, jos et tiedä mistä puhutaan. Yritin joskus haastatella tanskalaista aiheesta, mutta en saanut irti kuin sanan "kalk". Kyllä, kyseessä on kalkitus. Päätimme kokeilla. Ohjeita löytyy kyllä: ruotsalainen torppablogi, kotimainen opinnäytetyö (s. 18) sekä Porin kaupungin esimerkillinen korjausneuvontapalvelu. Ohjeiden välillä on ristiriitaisuuksia, jotka piti omalla järjellä ratkaista. Avainsana on kalkituksen jälkeinen kuuraus, johon löytyykin jo enemmän infoa

Suopakuuraus tekee puusta ikään kuin öljytyn. Kaikki suosittelevat kuuraukseen pellavaöljysuopaa, joka valmistetaan pellavaöljystä, joka lipeän kanssa synnyttää nestemäistä saippuaa, suopaa. Säännöllinen suopaus tekee lattiasta kuin pintakäsitellyn, mutta tähän kuluu aikaa. Hyvää on se, että lattia on milloin tahansa maalattavissa tai lakattavissa, jos ei jälki miellytä. Tulos on hieman samanlainen kuin vahaus, mutta ÄLÄ ihminen koskaan vahaa mitään!!! Se sulkee kaikki mahdollisuudet millekään muulle pintakäsittelylle ikinä.

Ensimmäinen ohje on: älä hio lattiaa. Sitä oli pakko vastustaa, sillä lattia oli lakattu ja ottanut vastaan vuosikymmenien iskut. Hiomattomuusohje on nimenomaan vanhoille kauniisti paninoituneille lattioille, joita laminaattikansa karsastaa sen epätasaisuuden vuoksi. Vuokrasimme hiontaa varten itäsaksalaisen koneen, joka totisesti hoiti hommansa. Tähänkin löytyy ohje vuokraamon sivuilta. Kone ei pääse reunoihin saakka, joten päivän saa varata käsikonehuristeluun.

Seuraavaksi perehdyin sammutettuun kalkkiin. Että mitä se oikein onkaan. Vastaus: poltettu kalkki on kalsiumoksidia (CaO) ja veden kanssa siitä tulee kalsiumhydroksidia (Ca(OH)2) eli sammutettua kalkkia. Näin ymmärsin. Ja yllätys, näinkin ihmeellistä ainetta saa ihan rautakaupasta. Samalla tavaralla kalkitaan vanhojen rakennusten seiniä ja kanaloita. Kalkin levitys on kuin kastelisi lattian eli tehdessä lopputulosta on mahdoton hahmottaa. Rennosti vain!


Kuivuttaan se paljastaa pintaan jääneen jauhon. Sitä ei ohjeissa kerrota, mutta ylimääräinen kannattaa kuivaporstata pois. Se tasoittaa törkeät rättikuviot ja tekee lattiassa luonnollisemman.

Pohdin kovasti lähteekö kalkki suopakuurauksessa tyystin. Lattia kuin jynssätään ohjeen mukaan "voimalla ja tarmolla" ja kalkki on, kuten sanottu, jauhoa. (Suosittelen muuten tässä kohtaa kuvanmukaista alustaa. Polvet kiittävät muutaman konttauskierroksen jälkeen.) Vastaus on: ei lähde.

Ihmeellisesti kalkki on imeytynyt puuhun ja kun suopaus kuivui, paljastui lattiasta iki-ihanin! Lämmin, sileä, kuin uusi ja ennen kaikkea puinen. Alakuvassa vasemmalla suopattua, oikealla pelkkä kalkki. Lisäksi lattiasta lähti vielä ylimääräinen utu. Se on yhä selkeästi luonnollista vaaleampi, mutta ei niin käsitelty.

Pinta on nahea, mutta ei varmastikaan putoilevilta punajuurilta suojaava. Jäänkin vielä pohtimaan, pitäisikö kuuraus toistaa. Lattia on pehmeä, joten siinä tulee näkymään paitsi punajuuret, myös kissankynnet, rasvaläntit, kaikki elämisen jäljet. Se lieneekin suomalaisen ja tanskalaisen ero. Jälkimmäinen on vähän rennompi.


Ks. myös osa II ja osa III miten lattia elämässä käyttäytyy.