Takauma

Katsahtakaamme taaksepäin  tästä luukusta. Aika hurjaa, eikö vain? Oli tämä tila aika ihana heinälatonakin.

Höyläpenkki

 

Tällä on höyläilty koko kesä, mutta nyt vasta se pääsee esittelyyn. Laatikot ja kaapit syntyivät jälkitoimituksena. Kuten jälkiviisauskin. Vastaavaa itse yrittäville: Kannattaa tehdä piirustukset.

Suosittelen myös jonkinlaisia höyliä ja sirkeleitä. Tämä on paljolti käsityövehkein tehty ja voi sitä duunin määrää. Levytavara on sentään valmista liimalevyä, kansipuut naapurikylän höyläämössä höylättyä, allas naapurin kanssa mäyräkoiraan vaihdettu, höylän kierrejutskat ja muut helat Saksasta, vetimet isännän itse askartelemat käsijyrsimellä (respektiä!), laatikon liukusysteemit ihan kuulkaa Biilteemasta.  Design on oma.

Ei liity taloon eikä verstaaseen, ei saunaan, ei puutarhaan

Jälleen rakennushankkeet joutuivat väistämään elävän elämän tieltä. Tällä kertaa syrjäyttäjä oli auto. 

Elokuun illat

Vaikka ilta tummuu, voi työläinen jatkaa toimia kuivassa ja valaistussa pajassa.

Rälläkkäkopin pöytä

Ennen oli miehet rautaa, kuten kaikki muukin. Menepä nyt naulakauppaan, et voi tietää saatko mitä tilaat. Rahakaan ei ratkaise, laadukas voi olla halpa ja kallis laaduton. Paitsi ihan halvin ei voi olla laadukkain, luulisin. Kuluttajan tehtävä on epäillä.

Kuten vanhojen talojen kanssa, myös vanhat työkalut ovat luotettavia. Ovathan tähänkin asti kestäneet. Naapuri lainasi meille "kompaktia voimaa" hitsin muodossa ja rälläkkäkoppiin syntyi pöytä. Vanha hitsauspeli näytti sivustakatselijasta ihanalta.

Juonipaljastus

Sillä välin kun kesäaurinko kuumentaa mattoja kuivaksi, on talossa sisällä tekeillä hurjat suunnitelmat! Seuraavassa kuvassa katselette Karimaa 2.0:n oviaukosta tulevaisuuteen:

Aika vaatimatonta, vai? Latteasta tunnelmasta voitte syyttää ja kiittää kaikkivaltiaan Googlen SketchUp-ohjelmaa, jossa valittavat tekstuurit ovat melkoisen amerikkalaisia. Ohjelma on kuitenkin näppärä väline tälläisen "pystymettän arkkitehdin" käyttöön.

Koska on mahdollista, että lukijoiden joukossa on joku meille tuntematon, taustoitan sen verran, että olemme tekemässä tulevaisuudessa laajennusta vanhaan ja rakkaaseen torppaamme. Olemme konsultoineet jokaista vastaantulijaa, joista on osa ollut jopa alan ihmisiä. Esille onkin noussut kaksi koulukuntaa:
a) Vanhaa kuution muotoista perinteistä taloa ei saa pilata jatkamalla.
b) Saa jatkaa, mutta tyylikkäästi.
Heh, kohta b on varmasti ollut monen muunkin laajentajan mielessä, kun pyöräilee seudulla ja näkee hirsitaloon liitettyjä mineriittielintasosiipiä. Olemme kuitenkin kallistuneet kannalle b, koska laajentaminen ja jatkaminen on aina kuulunut talojen luonteeseen. Motivaattorina lisätila ja juokseva vesi, jotka kummatkin myönnämme nykyajan humputuksiksi.

Noh. Nyt on sitten fantasioitu. Mitään ei ole mittattu, mitään värejä ei ole valittu, mitään pintoja mietitty. Ainoastaan kuviteltu, että miltä asiat voisivat näyttää ja mitä tarvitaan. Tämä onnistuu helpommin 3D:nä.

Lopuksi vielä palautus takaisin maanpinnalle:

Yhä ylös yrittää

 

Tehokasta itsensä tarkkailua. Nykyään palotarkastus tapahtuu kirjeitse eli kansalainen saa postissa kaavakkeen, jossa itsearvioidaan huushollin paloturvallisuustilanne. Koska olemme puulämmittäjiä, rähtäämme tulen kanssa ja tarkkailemme turvallisuutta tietenkin alituiseen. Nyt kuitenkin piti rehellisesti vastata tikapuukysymykseen "korjattava", koska kaavake peräänkuuluttaa kestopuuta tai metallia. Kuin pisteenä asialle, selänvenytys vanhoissa tikapuissa roikkuen romautti lahonneen häkkyrän. Pikapikaa isäntä askarteli uudet. Vanhoissa kuivataan nyt mattoja.

Vuotava saunan katto – Korjaus

Korjattavat kohteet eivät kunnioita asukkaiden huvitushaluja vaan asettuvat kiireellisyysjärjestykseen aivan mielivaltaisesti. Näin etuili jonon kärkeen sauna ja sen vuotava katto. Ollessamme aikaisemmin vuokralla saimme vuokraisännän kustantamaan saunan metsänpuoleiselle katolle uudet huovat.  Tästä on useita vuosia ja nyt vuorossa etupuoli. Tehdessä ilmeni, että kattorakenteiden uusiminenkaan ei tekisi pahaa, huopanaulat iskeytyivät pumpulimaiseen puuhun. Mutta koska kyseessä on pienehkö rakennus, pärjää se varmasti vielä muutamia vuosia. Ennen kuin taas ampaisee listaykköseksi.

Kun korkeanpaikan kammo oli selätetty, fiksaili asukas myös päätalon kattotiiliä. Riks raks, niitä on mennyt halki. Oi voi, tiilikattokin kirii kohti kärkeä. Sen uusiminen on toista luokkaa, kuin huopakaton. Huovanhan voi vaan nakutella vanhan päälle. 

Vuotava saunan katto

Hyvää juhannusta!

Antiikkia, antiikkia

Talokauppaan sisältyi putkirunkoiset puutarhatuolit. Eivät ne varmasti täytä nykyajan standardeja, mutta keveydessään ne ovat minusta hienot. Olen ne jo muutama vuosi sitten maalannut, mutta nyt puuosat olivat lahot ja takamus oli aseteltava istuimelle huolellisesti ja tasaisesti niin, ettei pyllähdä tuolista läpi. 

Vanhat kepit mäkeen ja kokonaan uudet puuosat tilalle. Halusin pitäytyä alkuperäisessä sinisessä, joka ei tietenkään ole alkuperäinen, koska alta paljastui myös keltaista, punaista ja toista sinistä. Pintakaaresta (kyllä, tämä on ei-maksettu mainos. Pintakaari on mahtava.) noudetun öljymaalin väri tuntui kotona väärältä, joten enhän minä olisi minä, jos en sitä ryhtyisi tuunaamaan. Joka kodin välineistöön kuuluu tietenkin kattava valikoima erilaisia pigmenttijauheita, joilla läträämällä maali kuin maali vastaa emännän toiveita!

Yhtä hienoja talttapäisiä kupukantaruuveja ei tietenkään tästä maailmasta enää löydä, joten luopumisen tuskaakin piti kokea. Ette saa vielä kuvia valmiista tuoleista, rumien ruuvien ruuvaus on vielä kesken.  

Edit: Kuva valmiista kalusteista lisätty loppuun.

Valmis!

Jotain voi julistaa valmiiksi ja se on verstaan pääty. Okei, leijuu siellä vielä palikoita ja rytökasoja ja Guggenheimkin on ihan kauheessa jamassa, mutta siitä viis. Nyt juhlitaan!

 

Kökkä 1/2014

Taas mentiin. Pikapikaa kokoon haalittu talkooporukka toi taas äksöniä keskeneräisiin osasiin. Niin monta juttua tuli viikonloppuna tehdyksi, että nyt ei voi kuin vain listata.

Tuppeensahattu lauta sai keittomaalin pintaansa.













Ikkunapielet valkoisen petrooliöljymaalin. Olemme siis näin perinteiset, että punaisella ja valkoisella mennään.













Toisen sivun uuden puolen ikkunan vuorilaudat pääsivät paikoilleen. Asetelmahan on hieman erikoinen, koska uuden puolen lattiataso on vanhaa korkeammalla. Lisäksi vanha ovi jätettiin paikoilleen, vaikka ei johdakaan minnekään. Kaikki oli tietysti vinoa ja kenoa, mistä huolimatta tekijä suoriutui hommasta hienosti ja lopputulos on kymppiplus.













Irrallisena hommana oli taapelin entraus eli lisää tavaraa tupaan. Työasioissa tarvitsimme haapalautaa, joten sitäkin on nyt kasassa. Taapelia kasatessa kuvittelimme ehkä, että kökkä 1/2014:ssa puramme sitä. Toisin kävi.













Huisketta riitti.















Vielä lähdön alla kotitontut saivat talon keittiön päädyn terassin valmiiksi. Terassin tarina on yhtä mutkikas kuin koko remontti. Ensimmäiset laudat olivat verstaan (os. heinälato) vanhat lattialankut, jotka osoittautuivat hyvin liukkaiksi, liekö niihin jotain liukastuslevää kehittynyt vuosien saatossa. Lisäksi totesimme tukipuiden olevan huterat, joten "ympäristötekona" ostimme muutaman kestopuukakkosnelosen alustaksi. Lehtikuusiset terassilaudat ovat jämiä verstaan terassihankkeesta. Kun isäntäväki oli naapurissa rippijuhlissa, tekivät talkoolaiset kesälavan valmiiksi. Aikamoinen työjako. Useat ovat toivoneet terassille kaiteita, onhan reunalta pudotusta alas kalliolle. Mutta toistaiksi pidämme siitä juuri tälläisenä.

Poks ja poks...

... Sanoo hella. Voitteko kuvitella, että olin jo ehtinyt vertailla laitteita ja keskustella naapurin kanssa aiheesta, he kun hankkivat uuden. Tyytyväisenä pilkoin uunijuureksia ja mietin, että ehkäpä tässä ei kannata hätäillä, hankintaan uusi sitten uuteen keittiöön. Ja niin sanoi laite sopimuksen irti. Parin hellepäivän puuhellakeittelyn jälkeen talouteen saapui toripistefistä ostettu kolmenkympin rotisko, joka väisti jonkun muun keittiöremonttia. Tämä väliaikainen ei tietenkään ole niin kiva kuin meidän monta kertaa korjattu vanha ruskea unelma. Mutta toimii, toisin kuin tämä:

Kasvimaakin on hanke

Kokemattomalle voi tulla yllätyksenä, että kasvimaa ei synny siemenet maahan nakkaamalla. Täällä Karimaassa ei viime vuosina ole hirvittävän innokkaasti viljelty, sillä kesään sijoittuva työkausi haittaa harrastusta. Lisäksi pihan perille, metsän laitaan sijoittuva ryytimaa unohtuu ja lopulta hautautuu rikkakasveihin. Keväällähän kuka tahansa viljelee, vielä heinäkuussakin jaksava on tositekijä.

Ratkaisu sijainnin tuomaan laiskuuteen on siirtää kasvimaa lähemmäs kulkureittejä. Maansiirtotöihin kului pari päivää. Arkelogisissa kaivauksissa löytyi pieniä ja suuria kiviä, työkaluja ja kerrostumia. Lopulta poistuvaa oli niin paljon, että piti tilata maata tuontitavarana. Kyllä tulee porkkanalle hintaa.

Valoa verstaalle, osa II

Siinä ne nyt ovat. Lamput, katossa. Pleksejä emme ole vielä uskaltaneet tilata. Odotamme ja katsomme kuinka ne kestävät ja meneekö muuntajan surinaan hermo. Mutta valoa ne antavat, enemmän kuin mikään.

Puolivalmisteet

Tässä tätä nyt olisi, puolivalmista. Aikomus oli laittaa vain kolme saraketta laatikoita, mutta lopputulos näytti pöljältä ja horjuvalta, joten lisäsimme vielä kaksi. Nyt lisälaatikoiden tarve onkin huutava. Vietin iltapäivän hakukoneiden äärellä etsien 50-luvun keittiölaatikostojen vedinlistoja (hakusana?) ja löysin vain hirrrvittävän hintaisia ja liian lyhyitä eikä ihan samanlaisiakaan. Mutta niillä mennään, jos ei muuta löydy. Mutta onko ihan hassua maksaa vetimistä enemmän kuin koko muusta mööbelistä?

Samaan aikaan kun emäntä askartelee laatikoston äärellä, on isäntä valmistanut itselleen höyläpenkin. Siihenkin on toiveissa kaapistot, jos emännällä vielä intoa riittää. 

Sitä ennen kuitenkin höyläpenkki on ollut pakko ottaa jo käyttöön, koska oikeat työt painavat päälle. Tiedättehän, remontointi on vain harrastus.

Sisustuskin hyökkii sisään ennen kuin listat ovat paikoillaan.

Kevätpuhde: työpöytä

Hyvää kevättä! Talvi taittuikin kevyesti. Huusholli oli kuukauden päivät tyhjillään, kun kävimme katsomassa länsiafrikkalaista rakentamista. Ja kuulkaa, on se vaan hullua, että me täällä lämmitämme ja eristämme, lämmitämme ja eristämme. Sillä saralla talvi olikin rentoa, puun kulutuksessa sulan talven totisesti huomaa.

Rakennusharrastus jatkui siitä mihin jäi eli kalusteista. Taannoin päivittelin surkeaa luonteenlaatuamme, joka ei anna myöden hakea valmista rautakaupasta vaan pakottaa tekemään kaiken itse. Joskus olen saattanut olla tästä piirteestä ylpeä, mutta nyt se tuntuu vitsaukselta. Tällä kertaa koettelemuksena on työpöytä. 

Onneksi on tullut käytyä kouluja! Eli sormiliitos syntyi noin vain. Ja täytyy sanoa, että yllättävän siististi, vaikka vuosia viime sinkoista on ehtinyt vierähtää. Sinkkaliitoksillehan on olemassa ihan konekin, mutta puukouluajoilta on sellainen muisto, että säätämisessä meni niin kauan, että samassa ajassa olisi jo nakutellut liitoksen käsin. Nythän tietenkään ei ollut vaihtoehtoa...

Koivuiset liimalevyt sentään ostimme paikallisesta puuputiikista. Kympin käsihöylä on palvellut hintaansa nähden hyvin, mutta tunnustamme sen rajallisuuden kolmimetrisen suoran sauman suhteen. Ja nyt seuraa yleisöä huvittava tunnustus. Pöydän alle koulupöytämaisesti tuleva laatikosto on dyykattu noin seitsemän vuotta sitten. Eli tuon ajan ovat nuo laatikot pyörineet nurkissa, palvelleet toki milloin levyhyllynä, milloin kolulaatikkona. NYT nuo reppanat pääsevät viralliseen käyttöön ja saavat ympärilleen rungon. Ei kenelläkään sattuisi olemaan lisää niitä?