Hyvää kevättä! Talvi taittuikin kevyesti. Huusholli oli kuukauden päivät tyhjillään, kun kävimme katsomassa länsiafrikkalaista rakentamista. Ja kuulkaa, on se vaan hullua, että me täällä lämmitämme ja eristämme, lämmitämme ja eristämme. Sillä saralla talvi olikin rentoa, puun kulutuksessa sulan talven totisesti huomaa.
Rakennusharrastus jatkui siitä mihin jäi eli kalusteista. Taannoin päivittelin surkeaa luonteenlaatuamme, joka ei anna myöden hakea valmista rautakaupasta vaan pakottaa tekemään kaiken itse. Joskus olen saattanut olla tästä piirteestä ylpeä, mutta nyt se tuntuu vitsaukselta. Tällä kertaa koettelemuksena on työpöytä.
Onneksi on tullut käytyä kouluja! Eli sormiliitos syntyi noin vain. Ja täytyy sanoa, että yllättävän siististi, vaikka vuosia viime sinkoista on ehtinyt vierähtää. Sinkkaliitoksillehan on olemassa ihan konekin, mutta puukouluajoilta on sellainen muisto, että säätämisessä meni niin kauan, että samassa ajassa olisi jo nakutellut liitoksen käsin. Nythän tietenkään ei ollut vaihtoehtoa...
Koivuiset liimalevyt sentään ostimme paikallisesta puuputiikista. Kympin käsihöylä on palvellut hintaansa nähden hyvin, mutta tunnustamme sen rajallisuuden kolmimetrisen suoran sauman suhteen. Ja nyt seuraa yleisöä huvittava tunnustus. Pöydän alle koulupöytämaisesti tuleva laatikosto on dyykattu noin seitsemän vuotta sitten. Eli tuon ajan ovat nuo laatikot pyörineet nurkissa, palvelleet toki milloin levyhyllynä, milloin kolulaatikkona. NYT nuo reppanat pääsevät viralliseen käyttöön ja saavat ympärilleen rungon. Ei kenelläkään sattuisi olemaan lisää niitä?
