Taas mentiin. Pikapikaa kokoon haalittu talkooporukka toi taas äksöniä keskeneräisiin osasiin. Niin monta juttua tuli viikonloppuna tehdyksi, että nyt ei voi kuin vain listata.
Tuppeensahattu lauta sai keittomaalin pintaansa.
Ikkunapielet valkoisen petrooliöljymaalin. Olemme siis näin perinteiset, että punaisella ja valkoisella mennään.
Toisen sivun uuden puolen ikkunan vuorilaudat pääsivät paikoilleen. Asetelmahan on hieman erikoinen, koska uuden puolen lattiataso on vanhaa korkeammalla. Lisäksi vanha ovi jätettiin paikoilleen, vaikka ei johdakaan minnekään. Kaikki oli tietysti vinoa ja kenoa, mistä huolimatta tekijä suoriutui hommasta hienosti ja lopputulos on kymppiplus.
Irrallisena hommana oli taapelin entraus eli lisää tavaraa tupaan. Työasioissa tarvitsimme haapalautaa, joten sitäkin on nyt kasassa. Taapelia kasatessa kuvittelimme ehkä, että kökkä 1/2014:ssa puramme sitä. Toisin kävi.
Huisketta riitti.
Vielä lähdön alla kotitontut saivat talon keittiön päädyn terassin valmiiksi. Terassin tarina on yhtä mutkikas kuin koko remontti. Ensimmäiset laudat olivat verstaan (os. heinälato) vanhat lattialankut, jotka osoittautuivat hyvin liukkaiksi, liekö niihin jotain liukastuslevää kehittynyt vuosien saatossa. Lisäksi totesimme tukipuiden olevan huterat, joten "ympäristötekona" ostimme muutaman kestopuukakkosnelosen alustaksi. Lehtikuusiset terassilaudat ovat jämiä verstaan terassihankkeesta. Kun isäntäväki oli naapurissa rippijuhlissa, tekivät talkoolaiset kesälavan valmiiksi. Aikamoinen työjako. Useat ovat toivoneet terassille kaiteita, onhan reunalta pudotusta alas kalliolle. Mutta toistaiksi pidämme siitä juuri tälläisenä.
Kun korkeanpaikan kammo oli selätetty, fiksaili asukas myös päätalon kattotiiliä. Riks raks, niitä on mennyt halki. Oi voi, tiilikattokin kirii kohti kärkeä. Sen uusiminen on toista luokkaa, kuin huopakaton. Huovanhan voi vaan nakutella vanhan päälle. 
