Muuttopäivänä satoi ensilumi ja oli tolkuttoman pimeää. Ensimmäisenä yönä juoksi hiiri kaupunkilaislikan tyynyn yli. IIIKKK!!! Sittemmin on nukuttu pipot päässä, hakattu suksiporkalla kaivon jäistä pintaa veden toivossa, ajettu autolla tuhansia kilometrejä, kaivettu autoa mudasta, kannettu puuta tuhansia kiloja, istuttu bussissa satoja tunteja, istuttu puskapissillä rännän vihmoessa takapuolta, kulutettu kymmeniä otsalampun pattereita, taiteltu origameja sähkökatkossa, säädetty ja väännetty. Tässä kaikessa olisimme päässeet helpommalla toisenlaisella asuinvalinnalla.
Palkinto on aamut, jolloin päivä kajastaa milloin sinisenä, keltaisena, oranssina, harmaana tai vaaleanpunaisena. Joskus teerisilhuetin kiikkuvat puissa taivasta vasten. Aamupalat kalliolla, tiskaus auringonpaisteessa, cowboy-suihku taivasalla, hiljaisuus, kirpeät potkukelkkamatkat bussipysäkille, otsalamppukeilaa ympäröivä turvallinen mustuus, pihassa kasvava ruoka, ikkunan takana pomppivat hirvet, ovesta ilmestyvä naapuri, valtava tila jolle levittäytyä töineen ja huvineen. Materiaalin tuntu, joka ilahduttaa talossa ja puutarhassa. Se että ympäristö on tehty ymmärrettävistä aineista, joiden käyttäytymisen tuntee.
Kymmenen vuotta on vähän talon 130-vuotisessa historiassa.
