Sora on tullut. Tie näyttää nyt ihan tieltä. Olin huolissani, etten pääse enää bussipysäkille polkupyörällä, mutta parin traktorikäynnin ja pikkuautoajelun jälkeen tie näyttää tasaantuneelta eikä tappajasepelin luulisi katkovan matkantekoa. Murehdin myös sitä, että tiestä tulee harmaa ankea tavallinen tie, mutta romantiikka palasi, kun lehdet laskeutuivat puista ja tiestä tuli lämpimän värinen. Eikä aikaakaan, kun heinä taas tunkee keskikaistaleelta. Ihmeellistä, miten sitä haikailee joidenkin toimimattomien asioiden perään! Nyt sitten toivomme, että kivet tamppautuvat lujasti tiehen, aura ei siirrä niitä ojiin ja saamme koko kevään ajaa pihaan saakka.
Lämmityskausi alkoi. Kesäksi unohtaa polttopuut ja niiden kantamisen, mutta nopeasti rutiini taas löytyy. Ihanaa, että on niin monta kuukautta ollut helppoa ja nyt takkatuli tuntuu mukavalta. En voi enää katsoa halkopinoa nauramatta, kun muistan taannoin sisustuslehdestä lukemani kommenttin. Valkoisen huoneiston emäntä vannoi, ettei heille tule rumia puita vaan tasaisia koivuklapeja. Heillä ei vissiin ollut puulämmitystä.
