Sssssähköä!

Tätäkään ei olisi tarvinnut tehdä, mutta koska talosta löytyy alan mies, intoa riitti. Uutuutena yksi uusi lampun paikka ja mustat rasiat. Ihan hauska homma oli myös tämä kutistesukkajuttu. Sama johto nimittäin kiemurtelee valkoista kattoa sekä mustaa seinää pitkin. Hienoja kangaspäällysteisiä johtoja myydään, mutta emme ole niin investointi-intoisia. Saimme vinkin Motonetin kutistesukasta eli johdon päälle tulevasta nylonisesta suojaverkosta. Kah, sehän toimii!


Lähempi tarkastelu osoittaa, että totta vieköön, sehän näyttääkin sukalta. Verkkosukkahousulta!

Sisäkatto

Katto on vilahdellut kuvissa, joten sananen siitäkin. Lähtokohta: Pirtissä oli haltexit, jotka kiersivät kannatinpalkit ja olivat periaatteessa ok. Kun päädyimme jättää seinät levyttämättä, syntyi katon ja seinien välille aikakausiristiriita. Seurasi remontin ainoa täysin tyylillinen siirto: kattolevyjen poisto. Piti tietenkin kieriskellä huonossa mielessä, mutta sain synninpäästön, kun muuan rintamamiestalollinen haki omaan uudistukseensa. Miten loistavaa!

Alta paljastui mustaakin mustempi laudoitus, jonka väleistä rapisi vintin savieristettä joka yskäisyllä. Matala majamme ei kestäisi moista mustuutta enkä salli noin hienon patinan valkoiseksi maalausta. (Tiedän kyllä, että hirsiseiniä jne. maalataan surutta valkoiseksi.) Siispä paneloimme katon niin, että kannatinhirret jäivät esiin ja panelien alle tuulensuojaksi paperi. Siinä sisäkaton tarina!

"Muuten on valmista, mutta listat vielä puuttuu."

Tämä on monesta suusta kuultu. Vaan ei meidän. Listojen laittoa ei pidä erehtyä luulemaan pikkuhommana. Se vei ihan reiluja päiviä. Asiaa tietenkin tihkaisi muodokkaat hirret ja nurkat. Turha luulla, että jollain tietyllä asteella olisi jiireistä selvinnyt.

Kuten aikaisemmista jutteluista ilmeni, ikkunoita siirrettiin ulospäin niin, että sisälle saimme kunnon ikkunalaudan. Niitäkin piti ahkerasti muotoilla. Ja niistä vielä ahkerammin neuvotella. Parisuhdeoppaissa mainitaan kompromissi, joten sillä nytkin mennään: Ikkunalaudat ovat tammea. "Notta näköö jotta taloos on rahaa." Ikkunasyvennyksen seinät ovat vaneria. (=ei rahaa!)

Aikaisempi omistaja oli mieltynyt possunihonväriseen maaliin, jonka epäilen olevan sekoitus erinäisiä purkinpohjia. Sitä oli ikkunapielissä, ovenkarmissa, ovissa... Ikkunapielet kokivat luonnollisen poistuman, karmit piti raapia. Onneksi lateksi toimii huonosti öljyllä ja possu lähti pyyhkäisemmällä. Tässä vielä muisto.


Kolmas kummallisuus/ilmiö/realiteetti, kun niitä tässä nyt luetteloidaan, oli muutaman sentin rako seinän vieressä. Lattia oli rakennettu poistetun lastulevyseinän päälle. Koloon sai kätevästi sähköt, mutta epäkätevästi piti keksiä ratkaisu kolon kätkemiseksi. Vastaus on kaksoislista. Alle tasainen palikka lattana, päälle koristelattialista. En tiedä onko ollut tapana, mutta onko parempia ideoita? Ei se pössömmältä näytä.

Kinkkinen kohta (ei kaikki ollut vaikeaa) oli myös kannatinpalkkien ja seinän risteys, johon parhaassa tapauksessa änkesi myös sähköjohto. Sen sievyydestä olen suorastaan yllättynyt.

Hauskinta listahommassa on se, että kaiken photoshoppauksen (kyllä, myös ikkunalaudoista tehtiin kuvat) ja vaivannäön jälkeen haimme listat naapurin höyläämöltä. Se ei suinkaan ole listapuoti vaan hyllyssä on lähinnä sinne unohtuneita suiroja, joista valkkasimme vähiten sinistyneet ja reikäiset. Listat siis valittiin sen perusteella, mitä oli. Vähemmän valikoimaa, vähemmän valinnanvaikeutta.

Ulkokuoresta

Loikatkaamme hetkeksi ulos. Edellinen postaus oli eristyksestä, joka on koko remontin lähtökohta. Siitä lähti vyörymään dominopalikat niin sisä- kuin ulkopuolelle taloa. Koska lämmönkarkaus seinistä ei ole mainittava, ei niiden purkaminen ja uudelleen kasaaminen ole järkevää, mikäli ulkolaudoitusta ei tarpeen uusia. Noh, meillä oli ja näin tehtiin.

Kauan sitten sahasimme oman metsän puita laudoiksi ja nyt ne tulisivat käyttöön. Eristys tuotti kolme ulkonäöllistä uutuutta: lyhyemmät räystäät, sisään jäävät ikkunat ja puunvärisen laudoituksen. Räystäät päätimme pidentää samalla kun tulevaisuudessa jatkamme kattoa. Salaa kuitenkin mietiskelen, että mitäs jos ne jäisivätkin noin! Katsopa toisten maiden taloja, vaikka Islannin. Heilläpä on tuskin räystäitä nimeksikään.

Toinen uutuus korjattiin heti kättelyssä. Ajelepa maakunnissa niin hoksaat helposti lisäeristetyt talot: silmät ovat syvällä päässä, hyi! Siirsimme ikkunat ulkovuoren tasoon. Prosessi sekin, muttei niin karmaiseva kuin pelkäsimme. Vaan minkälaiset vuorilaudat laittaisimme? Edellinen omistaja on oikaissut ja tehnyt hyvin simppelin mallin. Ihan alkuperäinen näkyy tässä:


Alkuperäisyyden ystävänä ajoin tietysti tuon mallin asiaa, toinen päättäjä koristeellisempaa 1800-luvun lopun tyyliä. Tein monta photoshoppia ja uskokaapa, sen avulla näitä perinneasioita ratkotaan. Lopputulos on jotain siltä väliltä:

Kolmas uutuus on radikaalein. Meille pälkähti tehdessä mieleen jättää huusholli harmaaksi. Maalauksen mahdollisuus jää tietysti olemaan, jos harmaantunut ei miellytä. Katsotaan! Nythän rimat ovat hassut raitaiset, koska ovat ilmastoineet taapelia eikä matsku muutenkaan ole mitenkään tasalaatuista. Kuinka puu kestää, kysyy nyt joku. Luulitko kysyjä, että perinteisenä pidetty punamulta suojaa jotain? Se on vain väri. Ennen muinoin parempi väki öljymaalasi talonsa ja köyhemmät perässä matkimaan sillä mihin oli varaa, punapigmentillä. Näkyipä tämän vuoden asuntomessutaloissakin harmaata pintaa. Äkäisimmät harmaannuttajat hakevat apua purkista, mutta lopputulos on Lapin lomakylän harmaa eli sininen. Ei meille. Koska emme kammoksu hitautta, jää tilanne näin.

Toisella puolella taloa paljastuu huumoriosuus, kuisti ja pääty ovat punainen ja vihreä. Kuistia ei operoitu nyt ja pääty levytettiin väliaikaisesti, koska sisältä lähti kaikki eristeet ja tuo seinä osoittaa suoraan säätä kohti. Kuvasta poiketen niiden väliin jäävä seinä on kuitenkin uusipintainen. Tuskin maltan odottaa miltä kimara näyttää valkoista hankea vasten!

Eristys

Valkoista sateenkaarta

Vielä nopea pintakäsittelyjuttu. Ehkä jopa mainos. Olemme sutineet kolmea valkoista.

1. Ulos petrooliöljymaalia valkoisiin osiin kuten vuorilautoihin. Kuivumisen kanssa oli hämminkiä emmekä vieläkään oikein tiedä mitä tapahtui. Äidyin jopa soittamaan Pintakaareen (missä ollaan aina avuliaita), mutta eivätpä hekään osaa sanoa kuvailuni pohjalta. Liian paksu kerros olisi selitys, mutta ei se kyllä ollut. Kuivui se jotenkin lopulta.

2. Sisälle kattoon ja listoihin öljytemperamaalia, joka on ihanaa tavaraa. Jos katosta olisi halunnut peittävän, voi olla, että olisi pitänyt lääppiä tosi monta kerrosta, mutta kahdella tuli juuri sopivan kuultava. Nähtäväksi jää, miten karheat listat käyttäytyvät elämässä. Tämä maali on niin matta, että huimaa.

3. Öljylakkamaali pinnoittaa ikkunalaudat ja ovenkarmit. Olisi ehkä voinut ikkunalistatkin vetää, mutta sen voi tehdä vielä myöhemminkin. Tämä kuivui sievästi öljymaalilta odotetussa ajassa.

Erävoitto

Tanskalainen lattia – Seikkaperäinen tarina

Asioita tapahtuu asteittain, joten otin ohjeeksi kertoa teille yhden tapauksen kerrallaan. Tänään se on pirtin lattia. Olettekin jo nähneet kuvasarjaa eristämisestä, tässä näkyviin jäävää ja perusteellista asiaa suosikkiaiheestani: pintakäsittely.

Kun muutimme taloon vuokralle emme vuosiin tehneet muuta kuin vaihtaneet keittiön lattian. Kyseessä oli se tavallinen muovimattojuttu. Samalla heitimme lisää purua sisään, mutta emme ymmärtäneet liimapaperoida liitoksia, koska olimme nuoria ja tietämättömiä. Sen sijaan panostimme pintakäsittelyyn ja lopputulos on tälläinen:

Saimme jostain ohjeen lipeöidä lattia, että se pysyisi valkoisena. Rautakauppias ei tietenkään tiennyt aiheesta mitään ja löi käsiimme purkin, joka epäilemättä oli ihan oikeaa tavaraa, mutta säesti toimitusta myöntämällä tietämättömyytensä. Virhe oli se, että lipeää ei pyyhitty tarpeeksi pois, jolloin se muodosti jauhokerroksen lattialle. Kun sitten lakkasimme lattian Uulan hivenen valkosävytetyllä öljylakalla, irtosi tämä lakattu jauho ajan mittaan. Tälläistä patinaa ei tarkoituksella saisikaan aikaiseksi ja onhan se vekkuli.

Kokeellinen mieli ei tästä takaiskusta hälvennyt vaan kohti uutta. Jokainen tanskalaiskodissa vieraillut on törmännyt vaaleisiin puulattioihin, jotka näyttävät käsittelemättömiltä ja ovat lämpimiä jalalle ja ehkä vähän eläviä suomalaiseen laminaattiparkettimakuun. Googleta, jos et tiedä mistä puhutaan. Yritin joskus haastatella tanskalaista aiheesta, mutta en saanut irti kuin sanan "kalk". Kyllä, kyseessä on kalkitus. Päätimme kokeilla. Ohjeita löytyy kyllä: ruotsalainen torppablogi, kotimainen opinnäytetyö (s. 18) sekä Porin kaupungin esimerkillinen korjausneuvontapalvelu. Ohjeiden välillä on ristiriitaisuuksia, jotka piti omalla järjellä ratkaista. Avainsana on kalkituksen jälkeinen kuuraus, johon löytyykin jo enemmän infoa

Suopakuuraus tekee puusta ikään kuin öljytyn. Kaikki suosittelevat kuuraukseen pellavaöljysuopaa, joka valmistetaan pellavaöljystä, joka lipeän kanssa synnyttää nestemäistä saippuaa, suopaa. Säännöllinen suopaus tekee lattiasta kuin pintakäsitellyn, mutta tähän kuluu aikaa. Hyvää on se, että lattia on milloin tahansa maalattavissa tai lakattavissa, jos ei jälki miellytä. Tulos on hieman samanlainen kuin vahaus, mutta ÄLÄ ihminen koskaan vahaa mitään!!! Se sulkee kaikki mahdollisuudet millekään muulle pintakäsittelylle ikinä.

Ensimmäinen ohje on: älä hio lattiaa. Sitä oli pakko vastustaa, sillä lattia oli lakattu ja ottanut vastaan vuosikymmenien iskut. Hiomattomuusohje on nimenomaan vanhoille kauniisti paninoituneille lattioille, joita laminaattikansa karsastaa sen epätasaisuuden vuoksi. Vuokrasimme hiontaa varten itäsaksalaisen koneen, joka totisesti hoiti hommansa. Tähänkin löytyy ohje vuokraamon sivuilta. Kone ei pääse reunoihin saakka, joten päivän saa varata käsikonehuristeluun.

Seuraavaksi perehdyin sammutettuun kalkkiin. Että mitä se oikein onkaan. Vastaus: poltettu kalkki on kalsiumoksidia (CaO) ja veden kanssa siitä tulee kalsiumhydroksidia (Ca(OH)2) eli sammutettua kalkkia. Näin ymmärsin. Ja yllätys, näinkin ihmeellistä ainetta saa ihan rautakaupasta. Samalla tavaralla kalkitaan vanhojen rakennusten seiniä ja kanaloita. Kalkin levitys on kuin kastelisi lattian eli tehdessä lopputulosta on mahdoton hahmottaa. Rennosti vain!


Kuivuttaan se paljastaa pintaan jääneen jauhon. Sitä ei ohjeissa kerrota, mutta ylimääräinen kannattaa kuivaporstata pois. Se tasoittaa törkeät rättikuviot ja tekee lattiassa luonnollisemman.

Pohdin kovasti lähteekö kalkki suopakuurauksessa tyystin. Lattia kuin jynssätään ohjeen mukaan "voimalla ja tarmolla" ja kalkki on, kuten sanottu, jauhoa. (Suosittelen muuten tässä kohtaa kuvanmukaista alustaa. Polvet kiittävät muutaman konttauskierroksen jälkeen.) Vastaus on: ei lähde.

Ihmeellisesti kalkki on imeytynyt puuhun ja kun suopaus kuivui, paljastui lattiasta iki-ihanin! Lämmin, sileä, kuin uusi ja ennen kaikkea puinen. Alakuvassa vasemmalla suopattua, oikealla pelkkä kalkki. Lisäksi lattiasta lähti vielä ylimääräinen utu. Se on yhä selkeästi luonnollista vaaleampi, mutta ei niin käsitelty.

Pinta on nahea, mutta ei varmastikaan putoilevilta punajuurilta suojaava. Jäänkin vielä pohtimaan, pitäisikö kuuraus toistaa. Lattia on pehmeä, joten siinä tulee näkymään paitsi punajuuret, myös kissankynnet, rasvaläntit, kaikki elämisen jäljet. Se lieneekin suomalaisen ja tanskalaisen ero. Jälkimmäinen on vähän rennompi.


Ks. myös osa II ja osa III miten lattia elämässä käyttäytyy.