Ripaa tuli notta soi! Olin kai varautunut pahimpaan ja näin untakin, että saha sylki vain kuorimössöä. Siksi loputon lankunkato ja vuotava pilvikatto eivät raskauttaneet mieltä eivätkä liiaksi ruumistakaan. Olen aina hieman kärsinyt siitä, etten saa juoksulenkeistä sitä mitä luvataan: nollausta, rentoutta ja reippautta. Kun hölkkään, mietin mitä kaikkea puuhailen kotiin päästyäni ja ennen kaikkea mitä ehdin tehdä, kun olen nyt tuhlannut aikaa lenkkiin. Toki olo on freesi, mutta työpino samanlainen. Sahauksessa sen sijaan unohdin palkkatyön, omat työt, puutarharästit, keskeneräiset ja tulevat hankkeet. En edes miettinyt remontin mittavuutta, olin vain iloinen sahasta pulppuavista lankuista. Päätin, etten tee enää ikinä muuta kuin puutöitä.
Saha ja sen käyttäjä olivat terävät ja saivat aikaan isomman kasan kuin arvasimmekaan. Mitään ei olisi syntynyt ilman kökkäporukkaa. Muistan heidät, kun koputtelen talon uusia seiniä.
Tehtiin kakkosnelosta, seinälautaa, seinärimaa, polttopuuta ja tuppeensahattua topakkaa lankkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti