Tuvan lattia

Voi lukija, miten pysytkään nyt kärryillä tässä vinhassa kyydissä! Kaikki hiljaiset talvikuukaudet ja nyt tukahduttava postaustykitys. Varustaudu, tässä tulee pitkä rimpsu kuvia. Aiheena on tuvan lattia.

Muistutukseksi: Tälläinen se on. Kuusiponttilautaa, jossa lakka armottomilla historian kerrostumilla, josta jo olikin puhetta. Lauta lienee seitkytluvulta. Tavoite olisi kuitenkin säästää se, koska vahvuutta riittää ja kunnostus on siten mahdollista.


Laudat lähtikin yllättävän sievästi, vain muutama pontti murtui. Matsku numeroitiin ja pinkattiin pois silmistä.

Alta paljastui vanhat tuvan lattialankut, joista sitten kehkeytyikin kauhea sota, jossa osapuolet vaativat niitä jäämään tai lähtemään. Voitte arvailla kumpaa rintamaa edustin. Perusteluja oli monenkirjavia, puolin ja toisin. Lopputulos oli, että lankut poistuu. Ei niistä kuitenkaan polttopuuta tule vaan ne arkistoimme ne ja toivottavasti eräänä päivänä esittelen täällä mitä niistä syntyi.

Täytteenä oli sammalta, hiekkaa ja savea, kun sopii ollakin. Lisäksi jollain luvulla oli ruiskuteltu eristevaahtoa, josta tulikin välittömästä kuuluisa siitä, että se häviää samantien. Ehti kuitenkin oloaikanaan hieman lahotella seinähirsiä, joten niistä piti pintoja raaputella pois. Onneksi kuitenkin kantokykyä jäi eikä lattia johtanut suurhankkeeseen. Joissain seurakunnissa nämä orgaaniset eristeet jäävät pohjalle, koska hyvin tukittuja koloja on tyhmä aukoa. Meillä sen sijaan päädyttiin tyhjennykseen, sillä eristysvahvuus on toivottoman matala eikä lattiaa ollut siten mahdollista korottaa tippaakaan.  Niinpä sitten kaivettiin.



Kaivettiin...




Ja kaivettiin....


Kunnes pohja näkyi. Kaikkia sammalia ei poistettu, sillä olivatpa niin hyvästi ja lujasti kiinni, että varmasti ovat vast' edeskin. Tästä kuvasta näkyy myös seinähirren kevytkorjaus eli tuosta jouduimme raapimaan sen verran aineistoa, että pala uutta puuta tuotiin lisäämään kantavuutta.



Samaan aikaan ulkoilmassa tapahtui uudempien lattialautojen ponttien raapiminen. Vuosien saatossa sinne on kertynyt mähmää, joka selvästikin suorastaan kantoi. Olihan tässäkin duuni. (Huomatkaan taustalla punainen maailmanluokan värkki!)

Viime hetkellä netistä löytyi Paavo-tuulensuojakangas. Jonkinsortin luddiittina vastustin sitäkin, ihan liian uuden tuntuinen keksintö. Vähän kuin se eristevaahto aikoinaan. Mutta Paavo, olethan niin hengittävä kuin lupaat prosyyreissäsi, olethan! Ja samalla lupauksella voisit vähän uudistua, sillä kuka haluaa talonsa täyteen miehenkorkuisia paavon kuvia? No, toivotaan, että Paavo hymyilee kiltisti eristeenämme seuraavat sata vuotta.

Vanhat pohjalankut korvattiin siis kakkosnelosella eli vuosia sitten sahatut oman mettän puut pääsivät vihdoin käyttöön. Päälle puhallettiin selluvilla.

Muistathan puhaltaja siivota pois alta viereisestä eteisestä peurankallot, hämähäkin seitit ja arabiakannut. Muuten käy näin.
































Puhallus yllätti hitaudellaan ja sillä välin kuin tämän kirjoittaja valmistautui työpäivään nukkumalla, puhalsivat työmiehet illan pimeydessä tupaan kuumaiseman.

Matsku töpöteltiin hellästi tasaiseksi ja päälle rullattiin Ekovillan X5-paperi. No on siinäkin laminoituna muoviverkko, joten piti sitäkin tälläisen epäilijän kauhiasti googlettaa. Ei ole helppoa tässä materiaalipaljoudessa olla. Hengitystä luvattiin ja näkyi paperi seikkailevat muidenkin perinnekorjaajien (jos tässä nyt sellaisia ollaan) palstoilla. Päälle ladottiin puhdistetut laudat takaisin ja puhdistuksen ja kuivumisen ja ties minkä ilmiöiden vuoksi laudat menivät monta senttiä tiiviimmin kuin aikaisemmin olivat.



Mutta mikä ihmeellisintä, kaikki on nyt kuten ennen. Sama lattia paikallaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se vielä hiaistaan, mutta en jäänyt odottelemaan sen tapahtuvan vaan syötin jo kuvat nähtäväksenne.

Sanomattakin selvää, ettemme olisi ikinä tässä pisteessä ilman apuvoimia. Kiitos.

Animismia tai animatismia tai muuta remonttihäiriötä

Tuli konflikti. Tajusin olevani äärimmäinen ja siinä olotilassa tuntui yksinäiseltä. Tai onhan täällä nämä kämppikset, Vihtori, Helmi, Amanda, Juho ja muut talon entiset asukkaat ja nykyiset kämppikseni. Mutta en voi tietää, ovatko hekään samaa mieltä entisöintiasioista.

Se, että rakennuksella on historia, on kaikkien mielestä varsin jännittävää ja arvo itsessään. Tunne vastannee arkeologien tunnelmaa, kun hakku kopsahtaa ruukun palaseen. Että tästä ruukusta, juuri tällä paikalla, kauan sitten, oikea ihminen hörppi juuri tästä ruukusta. Tai tämän hirren veistojäljet syntyivät 1900-jotain, kun tähän hirttä vaihdettiin. Mitä ihmiset silloin ajattelivat, oliko kevät kuten nytkin? Tuohon lattialautaan hän koputti kävelykepillään nuo jäljet. Kun lauta poistetaan, tuntuu kuin historiakerrostumista poistettaisiin yksi ja samalla se ihminen, joka jäljen teki.

Tätä on hieman vaikea selittää. Ajattelen siis, etten ole yksin tässä talossa. En tarkoita kummituksia vaan merkkejä, jotka meistä jäävät. Me nykyisetkin asukkaat olemme vain ohikulkijoita. Meillä ei ole oikeutta tähän taloon, vaikka kauppakirja niin väittää. Siksi tuntuu pahalta, kun poistamme vanhan ja tuomme uutta tilalle. Seuraavat asukkaat eivät koskaan saa tietää kävelykepinjäljistä ja niiden tekijästä. Omat jälkemme eivät saa jyrätä toisia vaan asettua vain päällimmäiseksi aikakerrokseksi. Niin ajattelen.

Vaiheita

Muistatteko juhannusmonsterin parin vuoden takaa? Tässä toukohirviö. Sisältö on suurin piirtein sama eli selluvillaa ja tuulilevyä. Tämä hymyilee keskellä pihamaata, joten vessaankin mennessä kohtaamme. Toivottavasti se ei ole enää syksyllä vieraanamme.

Kaikenlaisia jännittävyyksiä. Tämän nurkan ennustimme pahimmaksi. Se on siellä, minne aurinko ei paista ja mikä pahinta, hyvin lähellä maan kamaraa. Kuovimme nousseen maan pois jo ajat sitten, mutta kuka tietää miten kauan alin hirsi on mujunut maassa. Kengitys on niin normaali toimitus, joten olimme siihen valmistautuneet. Yllättäen hirsi ei ollutkaan kuin pinnalta murea. Katsotaan, mitä tälle nyt tehdään.

Remonttipalikat vyöryvät kiihkeänä dominona. Toinen seuraa toista. Tässä siirretään vastarakennettua terassia pintalautojen poiston tieltä. Ei ollut to do -listalla, mutta kaikkea tulee vastaan. 

Elämä levittäytyy pihamaalle. Onneksi tässä ei ole mitään uutta vaan kesät ovat aikaisemminkin laajentaneet oloalaa. Se on pelkästään ihanaa. Vielä on viileää, mutta nukumme vintillä kaiken romun keskellä pipot päässä.

Nyt kun olet katsellut kuvia, kenties mietit, että mitä ne oikein taas tekevätkään. Näin se menee:

• Pirtistä ikävien lasikuitutapettien poisto. Tästä seuraa lastulevyjen poisto, eivät nekään kovin kivat ole. Samalla näemme mitä alta paljastuu. Moni ei varmaan tiedä, mistä asuintalonsa on rakennettu. Se tieto tuntuu nyt ensiarvoisen tärkeältä.
• Pirtin lattian eristys. On epäilys, että siellä ei ole mitään. Kuulemamme mukaan mennäluvulla sinne on tuupattu eristevaahto, jonka tiedetään häviävän muutamassa vuodessa. Paljastetusta nurkasta löytyi hiekkaa, savea ja sammalta, perussettiä siis. Samalla hiomme kuluneen lattian.
• Seinäeristys ulkopuolelle. Tästä on väännetty, että mitä kaikkea seinään laitetaan. Koska hirsi paljastui ihanaksi ja haluamme jättää sen näkyviin sisäpuolella, tulee ulos tunkea aineistoa. Se olisi selluvillalevy koolaukseen, tuulilevy ja ulkovuori. Vuoraus on paikoin ok, paikoin karsea, mutta uusintaan menee kaikki. Ehkä jäljelle jääneistä ok-laudoista voi askarrella pieniä majoja.

Poikkeustila

Kissaa ei poikkeustila haittaa. Milloin on ovet kiinni, milloin ruokakupit porstuassa, kesäovi kulkuovena tai peti muovissa. Sirkkeli soi ja pöllyää. Lattiasta puuttuu paloja ja omituisia kulkusiltoja milloin missäkin. Yhtäkkiä isäntäväkikin on hävinnyt, mutta onneksi he löytyvät nopeasti leiriolosuhteista vintiltä. Pääasia, että saa olla kotona.

Täystuho

Kurkistelua

On avattu pintoja. Alta löytyy kaikenlaista, mutta ei mitään järin yllättävää. Tai hirren ihanuus yllätti. Oli tarkoitus levyttää uudelleen jollain kivemmalla kuin lastulevy, mutta peittäminen alkoi tuntua rikokselta. Katsotaan, miten musta tunnelma paljastuu.

Paperilla

Sillä välin kun itse plärään sisustuslehtiä, on joku tehnyt oikeita töitä. Jos tähän asti onkin vähän naulojen paikkoja vaihdeltu, on laajennus tositoimi, joka vaatii luvan. Ja lupa vaatii paperin. Pari vuotta etsimme laiskasti arkkitehtiä tai entisöijää tai jotain Tyyppiä, joka kykenisi keksimään uusia hullutuksia, mutta ymmärtäisi vanhan päälle ja osaisi vielä tiivistää kaiken paperille. Itseltähän onnistunee nuo kaksi ensimmäistä, mutta roti puuttuu. Onneksi lähipiiristä löytyi näppärä insinööri, joka pitää ideoinnin kasassa ja osaa piirtää virallisesti. Nyt hän onkin sitten koettanut saada toiveistamme tolkkua ja mietinnässä on jo yksityiskohdat. Niitä riittää, mutta valo näkyy tunnelin päässä. Alkaa olla aseet kasassa kohtaamaan kunnan rakennustarkastaja. 

Teoriatasolla

Kausi alkaa. Talvi on mennyt töitä tehdessä ja nukkuessa. Ohessa on leikelty sisustuslehdistä otteita  ja käyty rakennusmessuilla toteamassa, että uusi musta on maalämpöpumput.

Valon lisääntyessä lukemisto on muuttunut kovemmaksi kamaksi. K.M. Lahtisen Viri ja valkee on sikäli hauska eristämisopas, jonka neuvo on kärjistäen "älä eristä". Kirja on tarpeellinen tässä ajassa, missä eristäminen ja tiivistäminen on lähtenyt käsistä, tuntuu ettei mikään riitä. Itselleni tärkeää oli lukea perustietoa kosteuden ja kaasujen siirtymisestä sekä rakenneratkaisuista vanhan huushollin kanssa.


Erään lukija-arvion mukaan edellinen kirja on aattellinen, joten ettei meno menisi aivan yks' silmääseksi, tilasimme Rakennusmaailman. Koska talomme laajennusosaa tullaan katsomaan uudisrakennuksen määräyksin, on hyvä tietää materiaaliuutuuksista. Ilahduttavasti joka lehdestä löytynyt jokin hirsijuttukin ja usein näkökulma on uudisrakennuksellinen.