Onnekas 13 – pesukone

Jatkoksi edelliseen, kohta 13: Meillä on pesukone. Ajattelin tämän kahdentoista vedettömän vuoden ajan, että kestän peseytymisen rännin alla ja aamuöiset pissireissut pakkaseen, mutta pyykinpesun puuttuminen on tihkaissut. Jokainen joulu, juhannus ja muu lomareissu olemme matkanneet pyykkikuorman kanssa, jos kohteessa oli kone. Matkalla Afrikassa kannatti pestä vaatteet siellä, kun muut luonnollisesti palasivat likapyykin kanssa. Olen jälki-iloinen, ettei lapselle tullut täitä tai oksennustautia. Tosin marketin yhteydessä oleva kolikkopesulan kone nielaisisi 18 kg oksennuslakanaa.

Puoliso kysyi joukkoälyltä pesukonesuosituksia ja niitähän riitti. Aihe vaikutti tunteisiin käyvältä. Koska vetemme laatu on vielä epävarmaa, päädyimme Torista ostettuun 51 euron perushyvään laitteeseen, jolla on toivottavasti vielä ikävuosia edessä. Ilahduin miltei enemmän siitä, että kone sai jatkoelämän kuin että miten elämämme helpottuu.

Onnea meille!

Vettä!

Vesi ei tule taloon vuolaana mieltäjärkyttävänä ryöppynä vaan pieninä tippoina. 

Täällä aikaisemmat: 

https://casekarimaa.blogspot.fi/2015/06/uusi-aika-tuli-ja-meni.html

http://casekarimaa.blogspot.fi/2017/03/kansainvalinen-vesipaiva.htmlta

https://casekarimaa.blogspot.fi/2017/05/vakeva-vesi.html

Näistä vaiheista ette ole kuulleet:

7. Puhdistuspumppaus onnistui ja vesi oli kirkasta, mutta edelleen rautaisen makuista.

8. Tulee juhannukset ja kesälomat. Vai aikako vaan kului?

9. Porakaivoihmiset käyvät asentamassa putken kaivoon ja paisuntasäiliön. Saamme vettä paineella letkusta. Tästä on syksymmällä hyötyä, kun muurataan, tehdään laastia ja pestään kippoja.

10. Testaamme veden. Siinä on rautaa ja mangaania, mutta ei valtavia määriä. Suodatin on kuitenkin asennettava. Tähän mennessä kaivo on maksanut 6143 euroa, mutta vieläkään ei suihkutella.

11. Aprikoimme putkimies- ja putkiasiaa. Emme saa tiristettyä hintatietoa paikalliselta tekijältä ja materiaalistakin on näkemyksiä. Alalla mies kuin mies suosittelee komposiittiputkea. Meillä on vanhassa vara parempi -ajatus emmekä pääse irti kuparista. Koska rakentajaa revitään joka suuntaan, on parempi pitää nokka suorassa ja edetä omaa tietä. Päädymme kupariin.

12. Tänään saimme kellariin hanan. Se toimii kuten sopii odottaa, ihan vain nostaa vivun niin vesi virtaa. Emme itke ilosta tai kasta päätä altaassa. Toteamme yhden etapin saavutetuksi ja jatkamme kohti seuraavaa. Tylsimykset.

Arjen harmaata

Talvi tullaleijailee. Tavoite täyttyi eli katto on pään päällä. Rakentaminen on nyt enemmän mielessä kuin arjessa. Villa on puhallettu kattoon ja lattiaan, leivinuunia ja hellaa lämmitetään päivittäin. Laajennusosassa on noin kymmenen astetta. 

Mitä seuraavaksi, kysytte. Vastaan:

Ovet ja ikkunat. Katselemme ovia netin palstoilta. Tilauksessa oli ikkunalliset pariovet ja ehkä ulko-ovi vasikalla. Ellemme sitten tee itse. Kuvassa näkyvät ikkunat ovat myös työn alla tai ainakin verstaan nurkassa työjonossa. Toivottavasti työn alla on myös päätyikkuna. Toimittajayritys keikkui kesän konkurssin partaalla ja on nyt itävaltalaisomisteinen. Päätyikkunan toimitusaika oli elokuu, mutta kyllä sen kanssa vielä joulukuu koittaa. Pääty on tällä hetkellä pressutettu ja villakoolattu.

Kattomurinat. Tällä viikolla kävi kattomies naulaamassa viimeiset tiilet kiinni. Kattofirma on lähetellyt muistutuslaskuja pitkin syksyä, mutta olemme pysyneet lujina. Nyt näyttää siltä, että katto on valmis ja voimme maksaa loppulaskun. Asiakkuus käy työstä. 

Keittiö. Minkä ihmeen värinen se olisi? Kukaan ei ole ehtinyt piirrellä eikä miettiä tätä. 

Vesijutut. Perjantaina tulee isä ja poika putkimies. Jos saavat tehtyä sen, mitä on suunniteltu eli kellarin vedet, etenee tämä hanke aimo harppauksen ja tunnelma nousee vähintäänkin maanpinnan tasoon.

Sähkömies ei vastaa puhelimeen eikä viesteihin. Niin niin, talossahan on omasta takaa sähkömies. Häneltä vain puuttuu viralliset luvat kytkeä ja koetamme tässä olla nyt hyvin virallisia.

Puuhalistalla on myös rännien asennus ja lattiavalujen pohjajutskat. 

Kovin homma on pitää rakennuskipinää yllä ja samalla levätä hieman. Onneksi on neljä (tai viisi) vuoden aikaa. Voi hetkeksi kaivautua talvipesään.

Tavallinen viikko II

Selkeitä kokonaisuuksia ei valmistu, vain erilaisia vaiheita. Kaikki eteenpäin. Syksy tuo arjen ja rakentamisen vauhti hidastuu, kun pitää käydä töissä ja jumppaillallekin on tarve.

Tällä hetkellä alapohjaan laitetaan laudoitusta ja tuulensuojaa. Aprikoimme tunnelmia putkifirmamme suhteen (ks. ed. post. ja ensivaikutelman tärkeys) sekä shoppailemme viemäriputkia ja ilmastointikanavia. Eilen saapuivat sähköosat oltuaan hetken hukassa jossain postin takavarastossa. Kuivakäymälälle oli varattu yksi hormireikä savupiipusta, mutta ryhdyimme epäilemään sen riittävyyttä ja pönttö saa oman tötterönsä katolle. Vaikka kääk, rumia nuo tötteröt! Ja kyllä, savupiippu on jo valmis! Samoin sen kylkeen kohonnut leivinuuni ja hella. Ne ansaitsevat oman kertomuksensa tuonnempana. Seinät on villoitettu ja nyt paperointia. Villapuhallusta siirsimme eteenpäin, ei ehdi vielä. Vaan yksi on poissa: päätyikkuna. Ikkunayhtiö on haettu konkurssiin ja yhtiö itse hakenut saneerausta, joten tuotanto on stop. Kukaan ei vastaa puhelimeen eikä posteihin. Suunnittelupöydällä on keittiö ja kävinpä oikein sisustusmessuillakin vahtaamassa. Ei, keittiökaappien väriä ei ole vieläkään päätetty. Tuttu graafinen suunnittelija voivotteli somessa, että kamalaa olla visuaalinen ihminen, kun ovien värivalinnassa menee kolme tuntia. Entäs meidän kolme kuukautta!

Katto on viimein valmis

Tuli liehuu uunissa, vihdoin saa lämmittää! Ehti tulla syksy ennen kuin katto valmistui ja vilu pirttiin.  Katto-osuus oli tahmea prosessi eikä neuvottelujen osalta ole vielä päätöksessä, mutta pääasia, että kate on pään päällä.

Talvella valvoin pari yötä murehtien tyhmää sopimusta, jonka menimme allekirjoittamaan. Nolotti oma sinisilmäisyys ja ärsytti myyntimiesten temput. Pääsin murheen yli ajattelemalla, että pääasia, että tulee hyvä katto. Tässä rakennuselämässä olen huomannut, että kannattaa luottaa tunnelmiin. Sillä kauhea vääntöhän tästä kehkeytyi. 

Ongelma oli yrityksen ahneus. Projekteja oli haalittu valtavasti eikä tekijät olleet taidoiltaan tasalaatuisia. Meille osui häiskät, jotka eivät osanneetkaan työtä, löivät hanskat tiskiin ja hävisivät. Syy ilmeni myöhemmin, kun tilalle tulivat uudet miehet. Onneksi he hoitivat homman kotiin. Parasta oli se, että uudet miehet kommunikoivat ja heiltä saattoi kysyä jotain. Luvatun viikon sijasta katon teossa meni kuukausi. Eikä se ajankulu vaan alun epätietoisuus ja huono tunnelma. Opittua: Luota ensivaikutelmaan ja teetä homma tekijällä, joka myy itse työtään.

Edit 22.11. Myöhemmin ilmeni, etteivät kattotiilet olleetkaan kiinnitetty. Vaadimme ennen loppulaskun maksamista korjaamaan asian. Joku käy kiinnittämässä osan tiilistä. Postissa tulee maksumuistutuksia. Vänkäämme lisää. Viimein tiilet kiinnitetään ja maksan laskun 3 kk myöhässä.

Prosessikuvia ajalta, kun kaikki sujui:

Tavallinen viikko

Rakentajan arki. Kattomiesten piti tehdä tämä viikko töitä, mutta kääntyivät kannoillaan ja passittivat meidät työstämään katon rakenteita lisää. Onneksi ehdimme vasta toisen puolen vanhasta puolesta tyhjätä tiilistä. Pressut riittävät sateille. Toinen isä ja äiti hyökkäsivät apuihin. Olimme ajatelleet kattoa vain ylöspäin, mutta nyt piti rakentaa lisäpalikoita räystäiden alle. Kattomiehet aloittavat näet otsalaudoista. Lapsi oli kotona maanantain, joten isovanhemmista jälleen suuri apu. Imurointia, kokkausta, nukutusta, pottaa. Itsellä on tietysti deadline päällä, istun koneella ja väännän duunia minkä ehdin ja toivun tietokoneen hetkellisestä hajoamisesta ja ympärivuorokautisesta työreissusta. Tiskata pitää koko ajan, monta kertaa päivässä. Kökkäläinen juoksee sytyttämässä tiskivesipataan tulta, vettä kannetaan. Kellarissa on jo painesäiliö, jossa hana, mutta jostain syystä ei oikein muisteta sitä. Eikä vesi ole vielä juomakelpoista. Kirjoittelen rännimyyjän kanssa. Sinkin hinta on kuulemma kolmesti tänä vuonna noussut. Lasken alennusprosentteja ja kiinnikkeitä. Soittelen kattomiehille, eivät vastaa. Putkimieheen törmätään kaupan pihassa. Ei olisi muistanut tulla, mutta ei sen väliä, koska ilmenee, että vesi pitää tutkia ensin. Mies hakee juurihoitoreissulla näytepullot. Piti lohkaista remonttikassata hammaslääkärirahat, koska kunnallinen puoli teki oharit. Voi sote. Soitan vesilabraan, mitä kandee tutkia. Arseenit, koliformiset, happamuus, jne. Ikkunoita pitäisi säätää, käyn varuuksi lantalan vintillä mittailemassa vanhoja laseja. Ei kyllä täytä u-arvoja, mutta olisi kiva palauttaa vanhat lasit pirttiin. Päätyikkuna on tilattu, mutta kuulemme, että firma on rahavaikeuksissa. Kun ei nyt tulisi konkurssia ennen kuin ehdimme saada asennuksen. Rakennustarkastaja käy tutkimassa rungon ja siunaa ylimääräisenä ilmestyneen ikkunan. Mumma poimii mustikoita lähimetsästä ja saamme piirakan. Isovanhemmat lähtevät ja toinen isä karauttaa paikalle. Miehet laittavat villoja ulkoseiniin ja tuulensuojaa päälle. Päätykolmiossa on askartelua. Kaupasta lisää ruokaa. Pääsemme rännineuvotteluissa sopuun. Pitää käydä autonkorjuussa, viemme samalla vesipullot. Ikkuinoita ei vieläkään tilattu. Soittelen muurarille, ei kerkee nyt puhella, soitetaan toiste. Puhelin soi, "jalometallikierrätyksestä päivää". "No nyt ei oikein kerkee." Lapsi nukkumaan ja tietokonetta päälle. Kuinkahan vanhaa tämä kastike on? Ei muuta kuin mikroon ja suuhun. Porakaivon, kattotiilien ja vuorilautojen lasku tulee. Onhan siinä tunnelmaa maksaa kerralla vuosipalkkansa verran laskuja. Illalla ynnään budjettia. Olemme laittaneet tähän mennessä 47 000€ liikkeelle ja näyttää, että pysymme raameissa. Ei granddesignmaista puolivälin notkahdusta, jolloin tajutaan, että kaikki romahtaa ja raha loppuu. Järkikin vielä juoksee jotenkin. Luulitko ettei tämä lopu ikinä? Älä huoli, siltä meistäkin välillä tuntuu. Keventeeksi muutama kuva rakennustilanteesta.

Harjannosto

Perehdyimme huolella harjannostajaiskulttuurin ja -menuun. Koska olimme kutsuneet paikalle elävää musiikkia, raavimme kyläläisistä yleisön kokoon. Virallisestihan juhlijat ovat talkooväkeä, mutta emme ole vielä ehtineet kovin laajalti naapureita hätyytellä. Tietysti paikalla olivat oikeutetusti valtavan työn tehneet lähisukulaiset, mutta emme laskeneet työtunteja kuinka monta lautasellista hernerokkaa kukakin ansaitsi. Yhtäkaikki, juhlissa oli lämmin olo ja meitä ympäröi tunne, että kaikki iloitsevat syntyvästä kodistamme. 

Tarjoilua edelsi tietenkin itse harjan nosto! Jälleen kerran kiitämme konevoimaa sekä insinöörisuunnittelua. Paljon meillä ei täällä landella omasta takaa löydy, mutta nosturiyrittäjä toimii naapurikylässä. Vaaleanpunainen nosturiauto sujautti harjahirren vanhan puolen vintille sijoitetun pystytuen sekä kahden metallisen (kuvassa valk.) metallitangon varaan ihmisohjailulla. Rupesi näyttämään jo talolta.

Etujuhannuskökkä – Hirsikerta paikoilleen

Juhannusta enteili hirsikertakökkä. Ennen vanhaan meille saapui sekalaisia ryhmiä ystäviä viettämään jussia. Viimeaikaiset keskikesät on juhlittu rakentamalla. Nyt paikalla oli kaksi isää sekä naapuri lompakkotaljoineen. Aiheena liimahirsien nosto kivijalan ja kellarin päälle. Pisimmät ovat kymmenmetrisiä mötiköitä, joita ei näillä alleilla liikutella.


Vanha talo on tietenkin hirsirunkoinen. Laajennus rakentuu pystytavarasta kahdesta syystä:
1. Hirsi on parhaimmillaan, kun seiniä on neljä. Laajennuksessa seiniä on kaksi vastakkaista, kun vanhan talon puoleinen jää pois ja pääty on lasia.
2. Kysyimme tarjouksia hirsitalotehtailta. Ketään ei kiinnostanut vastata.
Tosirakentaja olisi tietenkin raapinut hirret omasta metsästä, mutta huh huh.


Perheen puuseppä halusi edes johonkin puuliitoksia. Ankaran excelöinnin päätteeksi työnjohtaja antoi luvan ja onhan niissä tunnelmaa.


Myös säät ennustivat juhannusta. Ei lunta sentään tullut. Kätevät tekivät katoksen. Etualalla muurinpohja, jossa ammottaa ilmanvaihdolle jätetyt reiät.

Muurinperusta siltatekniikoin

Ystäväni hämmästeli miten osaan rakentaa talon. Salaisuus on hyvissä taustajoukoissa. Olen toki itsekin kiinnostunut aiheesta ja verrattaen orientoinut teknisiin asioihin, mutta missään nimessä en ymmärrä lujuuksista ja taipumista. Kun muurinpohjamme rakentuu omituisesti ilmaan, en se todellakaan ollut minä, joka tämän raudoituksen laski ja suunnitteli. Siitä kiitos isä-insinöörille!

Hektinen kuraämpäriralli ei tallentunut filmille, ainoastaan lopputulos:

Koska autoon jäi matskua, valoimme vielä ovipielen kiinnostavaan luonnonkiven ja Lecan kohtaamispisteeseen. Tätä valumuottia insinööri EI suunnitellut...

Kivijalka – tärkeä... noh, kivijalka

Aikaisemmin esitelty kellarikoppi saa kaverikseen luonnonkivijalan. Olemassaoleva talomme seisoo tälläisen päällä, joten on itsestäänselvyys, että tällä tyylillä rakennetaan. Rotvallinreunamaiset kuutiot ovat kuljetettu lähiseudun metsästä, minne niillä seissyt riihi oli imeytynyt ajat sitten. Saimme kivet peltovuokravaihtokaupassa, peukkua sille. Kivien asettelu ei ole vielä päätöksessä, justeeraus jatkuu, kun runkopuita asetellaan kiville. Tähän asti homma sujui kaivuriavusteisesti.

Kivien katselu tuottaa puhdasta onnea.

(Kuvassa näkyy myös raportoimatonta maastoa: singelin kippausta, finnfoamin kiinnitystä, pihan kaivuuta, kallioiden esiinharjausta, sadevesi- ja salaojaputkien asettelua, sähköjen vientiä ja tuontia, jne. Rakentamisesta 50% on äkkinäisiä lisähommia, joita asuntomessuesitteissä mainita.) 

Suuret ja Mahtavat Suunnitelmat

Yksi lempijuttu on työmiesten käyttämä spray, jolla merkitään mistä kaivetaan. Sillä voi piirtää maahan mitä ihmeellisimpiä kiemuroita ja hetkessä silmissä näkyy valmis rakennelma. Lähes 3D-ohjelman veroinen media. Tässä talomme kuistin kulma.

Rakennuskesänä ei ole aikaa katsella tölsöä, mutta suosittelen silti hengennostatusta Grand Designs -sarjan parissa. Ohjelman kaava: 

1. Pariskunta on aina haaveillut itse suunnitellusta talosta ja valitsee kohteeksi Haastavan ja Erikoisen  projektin.

2. Lupavaikeuksien jälkeen hanke saadaan alulle.

3. Tulee tuuli, sade, maanvyörymä, tekninen ongelma, lakko, potkut, anything.

4. Raha loppuu ja kaikki on vaakalaudalla. Kuinka heidän käy?

5. Kuuluu kaksi-kolme kuukautta.

6. Loppuhaastattelu, jossa pariskunta istuu valmiin talon sohvalla ja puutarhassakin jo vihertää. Kaikki sujui hyvin ja rahaakin tuli jostain.

Tähän on tärkeä uskoa.

Kellarikoppi

Toukokuussa rakennus nousi ylöspäin. Toiselle puolelle teemme luonnonkivijalan, mutta tämän kellarikopin kohdalta talo on ns. tavallinen omakotitalo. Toivottavasti ilman ns. tavallisia omakotitalon ongelmia... Kellarikoppi siis kaikilla herkuilla: Leca-harkko, uretaani, patolevy, salaojat, finnfoamit, name it. Koppi on saanut kehuja sähkömieheltä ja muilta kävijöiltä, tilaa piisaa. Sinne tuleekin kaikki tekninen sälä, sillä alamme teknisiksi! Tärkein syy kopille on kompostikäymälä, joka sijoittuu talon alle. Luonto antoi muodoillaan hieman ilmaiseksi, mutta jonkin verran piti louhia. Aiomme sijoittaa puolilämpimään koppiin myös pesukoneen, sillä jos olen 12 vuotta kantanut pyykkiä kymmenien kilometrien päähän, ei muutama askel ulkokautta kellariin ole voittamaton este pyykkäykselle.

Väkevä vesi

Mikä tuo nökönen keskellä kuvaa on? No sehän on meidän porakaivo. Luettuasi edellisen vesipostauksen, luulit kai, että viimeistään nyt täällä losotellaan suihkussa. Ehei edelleenkään. Koska asia on monimutkainen, listaan kuulumisia taas niin kuin olen ymmärtänyt.

1. Maaliskuussa ensimmäinen poraus 18 metriin. Vettä tulee, mutta se on savista ja rautaista.

2. Puhdistus pumppu huutaa muutamia päiviä. Vesi puhdistuu ulkoisesti, mutta on erittäin rautaista. Kalliomme kostaa meille (louhinnan) olemalla säleinen, jolloin pora on osunut savisuoneen.

3. Huhtikuussa porausta jatketaan. Huono kohta 18 metrissä ohitetaan teräputkilla. Seuraava vesisuoni tulee 81 metrissä. Vesi kirkastuu silmissä toisin kuin viimeksi. Hyvä merkki.

4. Taas puhdistuspumpataan. Vesi näyttää kirkkaalta, mutta on edelleen jonkin verran rautaista. 

5. Koska vesi menee pienimmästäkin raosta, on normaalia, ettei teräsputki estä vettä valumasta. Aikaisempi suoni siis vuotaa huonoa vettä alas 81 metriin, jolloin esteitä pitää lisätä. Nyt kaivoon survotaan tiivisterengas (tai joku sellainen), joka paisuu siellä päiviä.

6. Puhdistuspumppaus jälleen. Tässä kohtaa olemme. Kaikki keinot on nyt käytetty, joten nyt vain toivotaan.  

Kallion ja kukkulan alle, rakennan minä majani

Tähän kohtaan pääseminen edellytti putkihommia, sähköjuttuja ja muita, mistä olen totaalisen tietämätön. On hyvä, että työt jakautuvat, mutta silti tuntuu erikoiselta vain seurata hellan ääreltä. Kuvaa ehkä enemmän sitä, miten muissa vaiheissa olen kuitenkin kartalla.

Kellari on tekninen tila, jonne tulee vesivaraajat, kompostivessan säiliö, putkea ja pötköä. Tällä järjestelemällä koetamme pitää vedet mahdollisimmat kaukana asuttavasta rakennuksesta. Kellari on nykyaikaisin hömpötyksin rakennettu, yläpuolelle muodostuu rossipohjainen puurakennus. Jos uretaani mätänee alakerrassa, säilyy yläkerta. Samasta syystä mitään vettä ei tuoda vanhan rungon puolelle.

Kuvassa kekseliäs erikoisuus, anturan ja laatan valu samalla pumppuauton visiitillä. Hyvä isäni insinööri!

P-U-M ! – Räjäytysproblematiikkaa

 

Vaikea homma. Suunnitellessamme laajennusta keksimme sijoittaa kompostikäymälän lisäkkeeseen, koska maa laskee luonnostaan talosta poispäin. Mutta ei tarpeeksi. Kun suunnitelma oikeasti eteni, tuli eristettä, salaojaa, muuta välttämätöntä vastaan ja lopulta paperilla oli oikea kellari.

Pläräillessäni alan kirjoja, kallion räjäyttäminen oli syntilistassa heti sisäsaunasta seuraavana ja hätkähdin: todella. Itsekin ajattelen, että talon pitäisi sopia ympäristöön eikä ympäristöä muokata taloon sopivaksi. Lohduttauduin, että louhivat ne ennenkin. Tämänkin talon alatila on jollain kivivasaralla nakuteltu.

Sitten kun räjäytys tapahtui, tuntui karmealta ja väärältä. Ikiaikainen kallio, joka on siinä ollut aina, ei tulee enää koskaan olemaan ehjä. Puut sentään kasvavat takaisin. Louhinnasta on jo vähän kulunut aikaa ja silmä on tottunut, mutta tunne leiskahtaa esiin, kun törmää samoinajatteleviin. "Siis mitä, räjäytitte kalliota!" Mitä yllättävimmät tyypit, tontilla käyvä työmies, joku kyläläinen, kadulla kohdattu puolituttu puolinarkomaani saattaa mulkaista vihaisesti. Kallionlouhinta tuntuu olevan yleisesti huono juttu. Kun lehdessä oli juttu Helsingin Alppilan kallioiden louhinnasta kaupunkitiivistyksen nimissä, vastustin. Vaikka ei olisi varaa sanoa mitään.

Rakentamisessa ei kauheasti kannata katsella vauhdissa taaksepäin. Siispä iloitsen, että työmaa etenee ja olemme hyvässä aikataulussa. Louhija on hyvä työssään ja jälki on sievää. Koetamme saada painavat hommat tehtyä pakkasilla ennen kuin tie lötsähtää.

Uusi vanha sauna

Lisää raportoimattomia asioita. Viime kesänä kun keräsimme voimia tämän kesän rakentamiseen, remontoimme saunan. Ongelmia oli mureneva lattia, halkeillut muuri sekä läpipalanut kiuas, läpilahot, irronneet, katkenneet tai kärventyneet lauteet. Kyllä, luit oikein, nämä kaikki. Koska olemme jo koko talven saunoneet tässä uudistuneessa pesulaitoksessa, on tunteet laimentuneet ja tyydyn vain luettelemaan mitä teimme. Tyytyväisiä olemme.

1. Lattiaan mikrosementti ja hengittävä lakka. Edes valmistaja ei kyennyt sanomaan kestääkö 3 mm:n mikrosementtikerros ulkosaunassa. Tästä kehkeytyi siis jälleen pintakäsittelykokeilu. Nyt on yksi talvi miltei takana ja näyttää olevan yhä lattiassa. En sukella käsittelyyn tarkemmin, tätä puuduttavaa videoa vahtasin ja silti oli haastava levitys. Materiaalia meni enemmän kuin luvattiin. Myös väri oli pettymys, mutta kelpaa.

2. Lauteet ovat haapaa kuten vanhatkin. Vanhat olivat ihanat tontunharmaat, mutta siinä kunnossa kuten edellä lueteltu. Käänsimme lauteet toisinpäin, koska vanhat olivat liian lähellä kiuasta. Saunamme on matala, joten edelleen varpaat ovat hieman liian alhaalla. Mies teki monenlaisia jakkarakokeita, joille nostaa jalat lämpiämään. Emme käsitelleet lauteita millään. 

3. Kiuas on precis samanlainen kuin vanha. Ostimme ajat sitten naulakauppamme konkurssipesästä.

4. Muuriseinässä oli ammottava aukko, joka rapattiin ja maalattiin uskollisella öljytemperalla. Se on ihanaa mattaa, joka toimii näemmä kosteissa tiloissakin. Sotkin saman kummallisen turkoosin sävyn noin neljästä eri pigmentistä. 

5. Vilpolassakin mylläsimme. Edellinen omistaja on tehnyt sinänsä kivan, mutta käytössä turhan avotakan. Moukaroimme sen mäelle ja tilalle tuli hieman varaava Porin Matti. (Tässä kohtaa kiitos appiukolle!) 

Se ei ole tyhmä joka pyytää

Vaiheita on jäänyt raportoimatta, mutta tiivistettynä: Rakennuslupa on saatu ja pankista on haettu laina. Teemme yhden tupakeittiön ja kylpyhuoneen kokoisen laajennuksen, jonka hinta tavoittelee pienen omakotitalon hintaa. Ulkopuolisten työmiesten tunnit on minimoitu, mutta joitain osa-alueita on pakko luovuttaa ammattilaisten käsiin. Se missä voi tiristää on materiaalit.

Jos olet matkustanut esim. Länsi-Afrikassa, tiedät miten kauppaa käydään. Palvelulle annetaan hinta, jota jumpataan siihen pisteeseen, että ostaja ja myyjä ovat, jos eivät iloiset, niin ainakin tyytyväiset. Tälläinen eteläpohjalainen julli ei osaa tuota peliä. Onkin ollut raskasta todeta, että rakennusmateriaalien hinnoittelu toimii hyvin länsiafrikkalaisesti. Jossain ohjekirjassa olikin, että omakotitaloa rakentavan tulisi keskittyä vain tavaran diilaamiseen ja jättää naulaaminen muille.

Urakoitsijat saavat materiaaleja halvemmalla kuin tavallinen yksilö. Mm. siksi talopaketti on halvempi kuin alusta asti itse tehty talo. Hämmästyttävä ammattikunta on välijätkät. Välijätkä hoitaa pelin. Kun soitat itse rautakauppaan, maksaa lauta 10 €. Kun välijätkä soittaa, se on 5 € ja hän myy sen sinulle 7€:lla. Välijätkä saa 2 € puhelusta, sinä voitat 3 €. Amazing. Niin, ja jos et soita rautakauppaan vaan haet vain hyllystä, se on 13€.

Budjettiexcelissämme on tällä hetkellä 97 riviä.  Puhelinlinjat käy kuumina.

Kansainvälinen vesipäivä

Tänään on kansainvälinen vesipäivä ja meillä porattiin porakaivo. Yksitoista ja puoli vuotta on kannettu sangolla vettä. Ämpäreitä on laskujeni mukaan ollut kolme, naruja enemmän. (Muistattehan edellisen vesikokeilun?)

Tänään on myös Vihtorin päivä. Vihtori oli tämän talon toinen isäntä, jonka kummittelua olen vuosien mittaan kuulostellut, mutta Vihtori on pysynyt vaiti. Tähän asti! Sillä surkeutta tänä pyhänä päivänä hieman ilmeni. Pora ei kaivautunut kuin 18 metrin syvyyteen, kun vesi jo pulppusi ulos. Mutta se oli kuravelliä. Olin kuvitellut, että ongelma olisi veden lymyily kalliin syvällä kallion uumenissa enkä arvannut tälläistä ongelmaa tulevan. Ihan varmasti Vihtorin tekosia.

Kuvassa kaivo, jota operoidaan nyt sitten jotenkin lähitulevaisuudessa. Luulit kai, että täällä jo losotellaan suihkussa. Ehei.

Haussa lupa

Siinä se on.

Lukupakko rakentajalle

Olen selvästi siirtynyt uuteen vaiheeseen. Oikealla on Matti Laineen ja Anssi Orrenmaan -kirja, jossa on asia on sitä itseään. Kunnostusta ja rapsutusta. Pisteet siitä.

Sen sijaan vasemmalla on äkäinen Kari Ojalan pamfletti Huono talo hyvään hintaan. Sen asia on sitä mitä nyt elämme: kertoimia, laskelmia, säädöksiä ja suunnitelmia. Kirja on uudisrakentajalle, joita mekin tällä hetkellä olemme. Kirjassa on paljon asiaa, mutta myös epätoivoa ja noh, sitä mitä kannessa luvattaan, rappiota. Silti ilahduin, ettei yllätyksiä ja järkyttäviä uutisia tullut kovin taajaan. Laskin sen tarkoittavan sitä, että olemme kuitenkin perehtyneet. 

Tänään tammikuisena perjantaina olemme laajennuksessa hyvässä vaiheessa. Suunnitelmat ovat valmiit ja lupahakemus viittävaille. Pian niitä voi esitellä täälläkin.