Tilasimme siis lattialaatan valua varten pumppuauton ränniauton vierailusta viisastuneena. Eikä kärrypelillä lämmityskaapeleiden ja verkkojen yli pääsisikään. Betonimies ilmoittaa olevansa kolmatta kertaa elämässään pumppuautonohjaimissa ja olin onnellinen, että paikalla on isäni, joka autteli letkupalapelissä ja jonka maalaisjärki rauhoittaa. Olimme katselleet netistä videoita lattiavalusta (urbaanit itseopiskelijat) ja nähneet lientä, joka on juoksevaa kuin kulutusmaito ja myös soossia, joka putoilee letkusta kuin murotaikina. Firmassa vastattiin koostumuskyselyyn: "normaalia". Normaali tarkoitti siis puuroa, jota lusikoidaan, ei lohkota, mutta joka ei ole velliä. Kun se syöksyi letkusta, oli joka ukkelille hommaa.
Jos olimmekin sopineet tehtävät, oli todellisuus kaaottisempi ja kaikki tekivät kaikkea. Olimme vetäneet reunoille merkkiviivan ja apuna oli myös iki-ihana laser, joten tason pitämisessä ei yllättäen ollutkaan suurta ongelmaa. Aikaa riitti hyvin kahlata vielä lopuksi koko allas läpi ja töpsötellä pinta tasaiseksi. Betonimies arveli, että hetipian saa hiertääkin. Vedimme teltan valun päälle. Se oli vedetty sivuun työn ajaksi ja tehty moninaiset systeemit, joiden avulla se sujahtikin hienosti takaisin paikoilleen. Harmi, ettei tästä kaikesta ole kuvaa. Kukaan ei ehtinyt niin maallisiin toimiin.
Hiertämisestä sentään on sumuinen kännykkäotos. Ehdimme hengähtää ja syödä kupilliset kiisseliä ennen kuin palasimme hommiin. Finnfoam-lautta kannatteli hädin tuskin, mutta kun olimme loppupuolella, oli pinta jo miltei liian jässäkkää hiertämiseen. Eli kreivin aikaan asialla. Sementtiliimalilli nousi pintaan ja teki täydellisen pinnan tavoittamattomaksi. Vaan hiertäminen oli ehdottomasti hauskin osuus.
