Kutistuspulveri eli kökkä 5

Sukuapu toi uudet seinät vintille ja lantalaan sekä kottikärrykaupalla kiviä uuteen kivisiltaan. Uuden seinät ovat ikkunoiden ja oven lailla konkreettinen ja valtava harppaus rakennushankkeessa. Myös hetkellinen järkytys, kun 2D-ajatus paperilta loikkasi 3D-todeksi. Yhtäkkiä työhuone tuntui pieneltä kopilta eikä konesalilta. Tottumus kuitenkin armahti ja tunne pienuudesta hälveni.

Mutta mikäs tuolla pilkahti? Sehän on lopun häntä, jossain kaukana etäällä, mutta ihan varmasti se se oli. Uusista seinistä tuli olo, että tälle hankkeelle on päätös eikä sitä ole mahdoton saavuttaa. Sitä ennen kuitenkin muutama juttu kuten sähköt, eristeet, sisäpinnat, väliseinä, piippu ja mööbelit. Auts.

Myyräntyötä

Kun tänään tulin töistä oli piha käännetty päivän aikana nurinniskoin. Kaivurimies asuu pelottavan lähellä ja oli ehtinyt leikkimään isännän kanssa koko päivän. Kivisiltaa tultiin rakentamaan, mutta aikaa riitti myös erilaisille ojille ja kuopille. Olen mykistynyt.

Sauron

"Jaaha, talvi tulee", sanoi naapuri kun näki meidät pitkästä aikaa vasaroivan runkoa pystyyn. Onhan se varma merkki, tekeminen tiivistyy.

On tehty pientä sinne tänne ja huonosti dokumentoitu. On tehty Guggenheimiin valulaattaa, seiniä ja ovia. On käyty naulakaupassa. Ennen kaikkea on kahlattu netissä ja etsitty milloin lamppuja milloin savupiippuja. Oikein mitään ei ole valmistunut, mutta täytyy uskoa, että tutkimuskin johtaa jonnekin.

Paitsi yksi hieno konkreettinen uutuus on ikkuna-aukko pihan puolelle, kaikennäkevä Sauronin silmä!

Tositarkoituksella

Sisustuslehtikuvia ja pintakiiltoa etsivät, älkää vaivautuko. Nyt seuraa perinnerakentamisen ystäville osio, joka ei viihdytä eikä miellytä vaan lyö faktat tiskiin. Näin korjaat vanhat ikkunat! Osa 1 – kittaus. Lähtökohdan näet alla. Kitti on joko poissa tai todella kuivaa. Lasi roikkuvat tiftilankojen varassa, yhyy.

1. Niin kuin usein, mukamas itsekseen irtoava kitti onkin lopulta vaikea poistaa. Tämä tapahtuu mekaanisesti huonolla taltalla veistellen. Kuumailmapuhaltimella ei kande, koska se on liian pistemäinen lämpö ja lasi kirahtaa rikki. Jos saa lämmittelyä kittiä muulla keinoin hyvä, se pehmenee hienosti.

2. Jos pääsit tähän asti luvussa, osaat varmaan rapsia maalit ja vanhat kitit. Kaikkia maalia ei tarvitse irrottaa, vain se mikä lähtee, paitsi lateksi pitää tietenkin saada kokonaan pois. Hullukaan ei hio, joten muista kuumailmapuhallin ja lasta ja loput siklillä. Ja kaikkihan osaavat teroittaa siklin. Putsaa myös lasit maalista. Tässä kohtaa voi tarkastella puitteiden tulevaisuutta, onko sitä. Urittuneen puu voi höylätä, mutta irronnut liitos vaatii järeämmät keinot.

3. Putsaa kittiura historiallisesta mönjästä. Näkee ohjeita, joissa ura käsketään maalaamaan pohjamaalilla, mutta itse levitin pellavaöljyn. Kitti on pellavaöljyn ja liitujauhon sekoitus ja jos puu on kuiva, imee se öljyn kitistä ja kitti kuivuu ja lohkeilee ennen aikojaan. Öljyn jälkeen levitetään soossia ohuesti ja tasaisesti uran pohjaan. Käyttämäni kitti oli aikamoista jankkia, öljyllä olisi voinut hieman pehmentää.

4. Laita lasi paikoilleen. Itse olin varoiksi merkannut ruudut niin, että laitoin ne samoin päin samoihin ruutuihin. Painele lasia reunoista niin että kitti pursuaa toiselle puolelle. Tässä kohtaakin voi saada lasin rikki, joten painele iisisti ja tasaisesti.

5. Tämä ei näytä hyvältä, samassa kuvassa vasara ja lasi. Tiftaus- eli lasituslankaa löytyi jopa meidän maaseutupitäjän naulakaupasta. Se toimii niin, että taitetaan lanka ekasta urastaan 90°-kulmaan ja nakutellaan kulmaan lyöden puuhuun. Lanka pitää lasin puitteissa, sillä kitti on pitkään pehmeää eikä hoida pitelyä. Älä kiilaa lasia liian kireästi, sekin särkee ruudun. Lopuksi kitkuta lanka urasta katki. (Alla lopputulos.) Pari lankaa per sivu riittää.

6. Sitten varsinainen taidonnäyte. Läpötä kittiä tyylilläsi lasin seuraan kittiuran leveydeltä. Vedä sitten lastalla sievästi sellaisella kulmassa, että ura täyttyy puitteen puolelta ja lasin puolelta se on samassa kohdassa kuin uran reuna toisella puolella lasia. Ai hä? Eli sillai, ettei kitti vilku rumasti toisella puolelle. Kitti on niin kuin muovailuvahaa. Sitä kun lämmittää ja pyörittelee, työstettävyys kevenee. Jäykällä kitillä on helpompi saada sievää jälkeä. Vetele lopuksi toiselta puolelta ylipursunneet talteen. Soossia kuluu yllättävät määrät. Olen ostanut purkin joskus aiemmin, joten en muista hintaa, mutta epäilemättä tulee edullisemmaksi tehdä oma seos liitujauhosta ja pellavaöljystä. 

7. Tadaa. Sanovat, että ikkunat kannattaa maalata mahdollisimman pian, sillä linnut noppivat kitin suihinsa. Suosittelevat kitin joukkoon sekoitettavaksi pippuria torjumaan siivekkäitä, mutta unohdin tällä kertaa laittaa. 

8. Tässä vielä kertaus.

Tieto lisäsi tuskaa

Silikoonasin verstaan uudet ikkunat ulkopuolta kiinni ja tiiviiksi ja kaduin välittömästi. Rakenne on poikkeuksellinen ja vaati silikonihommalta myös erikoisuuksia. Tuloksena oli rumuutta. Mutta eletään nyt niiden kanssa ja ehkä tunnelma kohenee, kun saadaan listat paikoilleen. En tosiaankaan laita kuvaa.

Puhdistauduin karmeasta kokemuksesta kunnostamalla vanhoja akkunoina. Verstaalle tulee vielä yksi ikkuna ja päätimme käyttää siihen talon vanhoja ikkunoita, koska samalla sivulla hirsihuoneen puolella on vastaava vanha ruutu. Täten samaan tilaan tulee omituisesti kahdensorttisia klaseja, mutta parempi sekin kuin että ulospäin olisi kirjavuutta. Taloon on vaihdettu ikkunat 90-luvulla ja vanhat on viisaasti säästetty. Aloitin rapsuttelun, josta seikkaperäinen selotus myöhemmin. 

Sitten vilkaisin työmaalta tuvan suuntaan ja kääk. Perehdyttyäni ikkunarakenteiden syihin ja seurauksiin, hoksasin että tuvan uudet ikkunat on vailla tippalistaa ja vesi lörisee suoraan vuorilautaa pitkin seinän sisään. Olemme toki aikaisemminkin havainneet tämän ja katselleet tilannetta vuokralaisen välinpitämättömyydellä, mutta tämän kirjan ja käytännöstä saadun kokemuksen myötä asia oikein iskostui. Listaa kehiin ensi tilassa!  

(Alakuvan loppukevennyt on kuistin ikkuna, joka vaatii järeämpiä toimia kuin pelkkää listaa.)

Verstaan silmät eli kökkä 4

Pari päivää askarreltu joukolla ikkunoita verstaalle. Jälleen paikalla oli pelastamassa tietävät vanhemmat, joiden avulla saatiin ruokahuolto ja järki toimimaan. Tiesittekö, että ikkunoissakin voi olla vaikka mitä tiedettävää! Aukon me sentään osasimme itse tehdä. 

Ikkunoiden laitto on hienosyistä homma. Jos rungossa voi ajatellakin, että tämän voi sitten viimeistellä levyillä, on ikkunan pokien kanssa jo oltava tarkkana, kaikki tulee näkyville. Tämä hidastaa ja vakavoittaa hommaa. Helpotusta ei tuonut useita asteita oleva ja joka suuntaan vallitseva vinous.

Suunnittelu olisi vaatinut jo oman blokkauksensa. Meillä on käynyt ikkunafirman edustaja, on kahlattu vanhojen klasien kasoja, nettipalstoja, lähetelty tarjouspyyntöjä ja photosopattu erilaisia vaihtoehtoja talon seinään. Lopulta päädyimme hankkimaan kierrätetyt lämpö- eli umpiolasit. Ne ovat siis tyyliin täysin sopimattomat kolminkertaiset alumiinilistaiset niput, jotka kiinnitetään (meidän tapauksessamme) suoraan karmeihin. Hinta laski 1500€:sta 200€:oon ja saamme ulkonäöltään sellaiset kuin haluamme. Perinneikkunakirja haukkuu umpiolasielementit kertakäyttötavaraksi. Nähtäväksi jää hikoilevatko ja höyrystelevätkö lasit. Asuintaloon en ehkä kuitenkaan olisi vastaavalla konseptilla lähtenyt.

Ikkunat laitetaan pokitta suoraan karmeihin ja ovat siis pysyvästi suljetut. Teemme erikseen tuuletusräppänät. Ikkunoita kannattelemaan leikattiin pienet kumilätkät. Lyijykynälaskelmat rungossa tuovat mieleen vanhojen hirsien merkinnät. Löytääköhän joku joskus nuo raapustukset ja ihmettelevät käsialaa ja tarkoitusta?

Laseihin laitettiin molemmille puolille tiivistenauhat. Ei niinkään tiivistämään vaan tekemään rakoa ikkunan ja karmin väliin, jotta silikonille jäisi sopiva kolo. Ja tuohan se joustoa ja eristystäkin. Perinneikkunakirja sanoo skeptisesti, että liimattavat tiivistenauhat pysyvät ainoastaan vuoden. Voin uskoa.

Vaikka uusilla materiaaleilla mentiinkin, teimme yhden merkillisen crossoverin vanhaan. Kahden muovitiivistetyn alumiinilistaisen lasielementin väli tilkittiin pellavariveellä! En voinut lakata nauramasta. Toinen vaihtoehto olisi ollut uretaani, mutta arveluttavuutensa lisäksi se on niin huonosti poistettavaa, että vältimme tulevan katumuksen tuolla ihmeellisellä pellavatoimituksella. Kreisi yhdistelmä.

Illalla ikkunat olivat jo hyvällä mallilla. Merkille pantavaa on, että pyhä taapeli korkattiin ja listat on höylätty omasta puutavarasta. Näkymään tulee vielä vuorilaudat lisää. Isäntä siellä ikkunassa jo katseleekin maisemaa neonväriasussaan! Suurkiitos avusta kökkätiimille!

Muiden kotona

Tässäpä ok kirja. En ole ollut niin hossissa vastaavasta kuvakirjallisuudesta, mutta tästä löytyi yhtäläisyyksiä tilanteeseemme. Esitellyt asunnot ovat myös työhuoneita ja tehty olemassa oleviin rakennuksiin. Parasta kirjassa on rakenteiden ja rakennusmateriaalien kuvailut. Ei keskitytä sisustuslehtien tapaan kirjamaan ylös kippoja ja kuppoja vaan kerrotaan lattian pintakäsittely ja ongelmakohtiakin.

Mitäs minä sanoin

Eilen illalla vielä iltapuhteiksi pyöräilimme Pölkkylään, joka on tähän kulmille siirretty Jugend-linna. Olen käynyt siellä joskus aikaisemminkin, mutta nyt talon ollessa asuntomessujen ajan avoinna yleisölle, piti sinne vielä päästä hämmästelemään. Nyt päällimmäisenä jäi mieleen, oman rakennusprosessin ollessa tiedon haalimisen tasolla, omistajan omistautuneisuus ja vaiva. Toiseksi päällimmäisenä mitäs minä sanoin -lause, jonka olisi voinut lisätä useampaankin talon esittelykierroksella kuultuun kertomukseen. Moni elementti sisustuksessa oli pelastunut täpärästi uudistustuhon tieltä Pölkkylän puuhamiehen tai muun vanhaa ymmärtävän toimesta. Paraatiesimerkkinä itse rakennus, jonka isäntä noukki talteen Paasikiventien kupeesta tien rakennussuunnitelmien jyrätessä talon yli. 

Samanmielisten ponnisteluista saa voimaa. Tällä videolla puhuu itse isäntä.

Kuvat Mari Vesanummi / Yle

Sijoitus tulevaisuuteen

Nyt pidätte ihan hulluna. Ennen kuin meillä on keittiö edes suunnitteilla, menen ja hamstraan 50-luvun kerrostaloasunnosta keittiökalusteet ja maksan niistä vielä rahaa. Kai sillä summalla olisi saanut Ikeasta pari osasta. Ja välttäisi rapsuttelun ja muun vaivan. Ymmärrän kauhistukset, ei mitään järkeä! Samaa tunnelmaa kohtasin nuorna tyttönä, kun sijoitin rippirahani romukaupan lipastoon. Nykyään se romukauppa on Antiikkiliike.

Kuvista ei ehkä näy, mutta puusepäntyö on vaikuttavaa. Puu on tiheäsyistä ja säilynyt hyvänä. Onneksi jälkipolvet eivät ole maalanneet kaappeja sisäpuolelta. Kyseisessä taloyhtiössä on 500 asuntoa, joten timpureilla on ollut puuhaa sotien jälkeen. Jokainen mööbeli oli justeerattu paikoilleen rimoilla ja systeemeillä, joten irrottajilla oli vähän liiankin jännittävää. Kiitos siis kärsivällisyydestä J & T! Myös helat ovat hienot.

Suunnitelmissa on koota kalusteista hieman toisenlainen setti, mutta jäävät vielä odottamaan varaston hiljaisuuteen sitä hetkeä.

Kökkä 3 eli Guggenheim

Eipä uskoisi mikä tähän nousee: oikea Guggenheim! Ajankohtaisella aiheella nimetty rakennelma on katos vannesahalle. Ihmettelenette, miksi sitä nyt on rakennettava, kun heinälato on vielä niin kesken. Noh, syy on tietenkin ankara talvi, joka koettelee pihassa seisovaa vannesaharomiskoa, joka saapui meille eräänä syksyisenä yönä. Isäntää myös pistelee saada saha käyttöön ja epäilemättä siitä olisi apua rakennustoimissa. Katos toimii myös puuvarastona ja sijaisee ladon jatkeena.

Katto on oleva vanhoista naapurin navetan myrskyn lennättämistä pelleistä, joita jäi jäljelle taapelista. Kökkäläinen niitä tässä rälläköi mittaansa.

Kökkä 2

Toisena päivänä omistauduttiin ovelle ja jatkettiin katon kanssa. Nykyinen kulku käy perinteisistä ladonovista, jotka jäävät mataliksi, kun kattoa ja lattia eristetään. Niinpä päädyimme tekemään kokonaan uusia järjestelyjä, jotka ilmenevät alla. Kaksi vanhaa ladonoviparia vaihtuu yhteen uuteen parioveen.

Erityisen edullisesti saatu uusi ovi oli normaalia korkeampi. Ongelma oli, että rakenteen poikkihirsi olisi pitänyt sahata poikki ja rakentaa uutta tukea. Näin ollen päädyttiin lyhentämään ovea. Merkillistä, että tikkuista jonkun muinoin rakentamaa hirttä on matalampi kynnys sahata kuin tehdasvalmisteista kiiltävää ovea! Mutta puuta sekin on ja sahattavissa ja liimailtavissa. Niinpä lato sai juuri oikean korkuisen oven ja näyttää kuin uudelta rakennukselta!

Kertoilen tässä niin kuin olisin itse paljonkin tehnyt. Tosiasiassa päätehtäväni oli huolehtia talkooväen ruokahuollosta ja siitä, että virvoittavia taukoja pidetään säännöllisesti. Ne kun ovat jaksamisen salaisuus. Reppana uskollinen grillintapainen toimi kesäkeittiönä, kun ilmojakin piteli.

Kökkä

Kesälomailevat sukulaiset riensivät hätiin. Mikä tehokkuus ja tarmo! Iloitsimme etukäteen, että homma etenee, mutta missä määrin näin tulisi tapahtumaan, emme osanneet aavistaakaan. 

Jo ensimmäisen päivän iltana olimme äimänkäkenä muutoksesta, joka ladolle oli tapahtunut. Tuulilevyt oli palapelattu seiniin, työläs kattorakenne saatu erinomaiselle alulle ja ovelle aukko. Kahdestaan vietetyt harhailevat pähkäilyhetket vaihtuivat remonttikokemusta omaavien kanssa pidettyihin hedelmällisiin palavereihin. Kahdeksan kättä saa yli puolet enemmän aikaan kuin neljä. Tärkeimpänä pidän uskoa, jota eteneminen meihin valoi. Kiitos teille!

Hirsiä

Luvattu seuraava työpäivä tulikin vasta nyt. Tai olemme hieman laitelleet kattoon tuulilevyä ja rimaa, mutta tehneet silti enemmän puutarhatöitä ja työtöitä. Syysmyrskyjen tönimä kasvihuonekin on jälleen muoveissaan. Kävin myös kadehtimassa heinäkuussa alkavien asuntomessujen alueelle rakentuvan talon työvoimaa, monenmonituista saha- ja vasarakätistä miestä, jo oli äksöniä!

Mihinkäs jäinkään? Ai niin, omaan hitaaseen hirsityöhön. Eli poistimme yksi ja puoli hirttä ja nyt oli saatava tilalle uutta. Myös katon pystytuki oli vaihdettava. Hirsityöt ovat kuin legoleikkejä simppeliydessään, mutta silti saimme kaksi päivää kulumaan ennen kuin näky oli kuvan mukainen. Vasemmalle jatkuva päällimmäinen kiilamainen hirsi on toisen kattotuen alusta, joten uudet piti tuikata sen alle.

Ihan alimmaisena olin kuitenkin minä, kun punnersimme viisimetristä kuusipölliä vintille. Yritin kovasti korvata tekniikalla niiden kolmen< kylänmiehen voiman, jonka avulla näitä hirsiä edellisen kerran laiteltiin. Yhdessä hirressä on puoliksi luku 190_. Silloin nämä ovat siirtyneet tälle paikalle jostain muualta.

Yksi eteen, kaksi taakse

Älä korjaa sitä mikä ei ole rikki, soi mantrana mielessä, kun irrotimme navetan hirsiä. Rakennuksen katto on tukeva ja uusi, mutta näin ei ole ollut aina. Pärekattoaikana ylimmät hirret ovatkin kastuneet ja lahonneet. Kuten kirjoissa kerrotaan ja järkikin sanoo, ei osasia tarvitse vaihtaa uuteen, jos niillä ei ole hirveän oleellista tehtävää rakenteessa ja vahinko on pysähtynyt. Eli jos puu on kuivunut ja ötökät muuttaneet pois. Meidän navetan heinäladon sisään jäävä seinä toimii tukijalkana koko pytingin katolle, joten katsomme parhaaksi toimia. Kahden ylimmän irrottamisen jälkeen ymmärsimme lopettaa purkamisen. 

Jännitystä toi tukiosien purku: "Kaatuuko koko laitos, jos tämän tästä poistaa?" Alhaalla on tästä tilanteesta kuva. Jonkinlaisia väliaikaisia systeemejä piti kehittää.

Uusien hirsien kanssa askartelu jäi seuraavaan työpäivään. Vanhat pitäisi korvata vanhoilla, jotka käyttäytyvät samoin kuin alkuperäiset, mutta siinäpä homma niitä metsästää. Syysmyrsky kaatoi sopivasti kuusen pihapiiriin ja kokeilemme, jos se istuisi uuteen tehtävään. Kun päivä oli päätöksessä, olimme pari pylpyrää lähtöpisteestä takana päin, mutta iloiset, että jotain tapahtuu uneliaan talven jälkeen.