Niin minä mieleni pahoitin, kun kävin tässä taannoin naapurissa asuntonäytössä. Kaupan on siis unelmainen tila, jossa on kaikki mitä on aina tarvittu. Metsä on huikea, vanhanlainen ja suuri. Mitä minä siellä tein, pällistelin tietenkin, kuten muutamat muutkin. Oli siellä toiset oikeallakin asialla. Tuttavapariskunta muun muassa. He ovat sellaisia toivenaapureita, rakennustaitoisia ja reiluja. Suunnitelmiensa valossa näin kukoistavan kylän sekä sopivuuden rajoissa pysyvän yhteisöllisyyden.
Sitten oli toisia, jotka olivat väärällä asialla. Sellaisia, jotka pilkkovat talot, metsät, maat eivätkä edes polttopuiksi vaan jätelavalle. Uskovat että kaiken saa rahalla ja joille eko on uudempi kaupunkimaasturi. (Mutta oli se aika pieni se ekomalli, joten otettiin kuitenkin tää. Ei me niin paljon ajeta, lähinnä töihin ja mökille.) Selväähän se, ettei taloa kannata korjata eikä metsää kannata kuin avohakata.
Vähän myös perikuntaa ihmettelen. Eikö heitä vaivaa, että naapuriin tulee 12 ha:n aukko? Kun voisi olla kuusimetsä ja hevoshaka. Vaan parempi olla ihmettelemättä, kun ei tunne kuvioiden yksityiskohtia. Enkä totisesti haluakaan. Ne ne lienevät kiukkuiset kiemurat.
(Kuva on Wietingin Jensin ottama.)
