Tieasiathan ovat perinteisesti muotoilleet naapurussuhteita, mutta onneksi olemme välttyneet nokkapokilta. Tien loppuosa on ympärivuotisesti vain meidän käytössämme, joten emme ole siihen taaloja upottaneet. Muuta sitten olemmekin: auton, saappaat, pyhäkengät, traktorin, sahan... Pahinta on se, kun kävelee pimeässä autolta (kun se pitää jättää kauemmas) kaupunkikengissä eikä otsalamppukaan paljasta petollista kohtaa... Pläts! Uskomattoman syviä onkaloita routa kovertaa.
Kaivurimies ei prioisoinut meidän hankettamme ja pääsimme totetuslistalle vasta nyt. Mutta kun viimein räjäytystötteröt olivat maassa, annoin toivon herätä. Emme todellakaan aio asfaltista haaveilla, mutta kun nyt sen verran kantaisi, ettemme olisi motissa viikkoja. Ensi keväänä saattaa niin ollakin.
Nyt odotellaan soramiehiä. Niillä on auto rikki. Kun nyt ennen lumia tulisivat.
