Tanskalainen lattia – Osa 2

Olemme nyt eläneet uuden lattiamme kanssa neljä kuukautta. Voit täältä lukea miten tähän on tultu. Käsittelin lattian lopuksi kuuraten kahdesti, vaikka en tiedä muuttiko toinen kerta mitään. Sen sijaan käyttö on muuttanut. Nahkea pinta on kiillottunut ja eron kulkuväylien ja huoneen nurkkien välillä huomaa. Emme ole juuri väistelleet käyttöä, vaikka seurasin kyllä katseellani, kun mies kuljetti punaviinilasia huoneen poikki. Lattiaan on tullut läiskiä ja lapsen hoitopöydän eteen suorastaan tumma saareke. Oli aika uuden kuurauksen.

Siirtelin pois pienet kalusteet. Tällä kertaa toimitus oli ketterämpi, kun 8 kk raskausmaha ei ollut tiellä. Tulos oli häikäisevä! Siis amazing! Roiskeet ja läiskeet lähtivät, ainoastaan kiinalaisesta kastikkeesta jäi rasvajälki. Kuurasin myös keittiön vanhan lattian, joka kirkastui ja puhdistui pinttymistä. Tätä joka kotiin. Missä voin mainostaa?

Vietän aikaani kuvassa näkyvässä toimipisteessä päivittäin tunteja ja nautin ympäröivästä ihanasta lämpimästä puusta. Kyllä kannatti.

Lue myös osat 1 ja 3.

10 vuotta

Taloon muutti uusi asukas ja sitä on juhlittu niin, että kaikessa hötäkässä sivuun jäi toinen tärkeä ja juhlittavakin asia: Olemme asuneet tässä kymmenen vuotta! Se on paitsi pisin aika (lapsuuskodin jälkeen) aloillaan, myös sinnittelyä, josta saamme palkita itsemme.

Muuttopäivänä satoi ensilumi ja oli tolkuttoman pimeää. Ensimmäisenä yönä juoksi hiiri kaupunkilaislikan tyynyn yli. IIIKKK!!! Sittemmin on nukuttu pipot päässä, hakattu suksiporkalla kaivon jäistä pintaa veden toivossa, ajettu autolla tuhansia kilometrejä, kaivettu autoa mudasta, kannettu puuta tuhansia kiloja, istuttu bussissa satoja tunteja, istuttu puskapissillä rännän vihmoessa takapuolta, kulutettu kymmeniä otsalampun pattereita, taiteltu origameja sähkökatkossa, säädetty ja väännetty. Tässä kaikessa olisimme päässeet helpommalla toisenlaisella asuinvalinnalla.

Palkinto on aamut, jolloin päivä kajastaa milloin sinisenä, keltaisena, oranssina, harmaana tai vaaleanpunaisena. Joskus teerisilhuetin kiikkuvat puissa taivasta vasten. Aamupalat kalliolla, tiskaus auringonpaisteessa, cowboy-suihku taivasalla, hiljaisuus, kirpeät potkukelkkamatkat bussipysäkille, otsalamppukeilaa ympäröivä turvallinen mustuus, pihassa kasvava ruoka, ikkunan takana pomppivat hirvet, ovesta ilmestyvä naapuri, valtava tila jolle levittäytyä töineen ja huvineen. Materiaalin tuntu, joka ilahduttaa talossa ja puutarhassa. Se että ympäristö on tehty ymmärrettävistä aineista, joiden käyttäytymisen tuntee.

Kymmenen vuotta on vähän talon 130-vuotisessa historiassa.

Sssssähköä!

Tätäkään ei olisi tarvinnut tehdä, mutta koska talosta löytyy alan mies, intoa riitti. Uutuutena yksi uusi lampun paikka ja mustat rasiat. Ihan hauska homma oli myös tämä kutistesukkajuttu. Sama johto nimittäin kiemurtelee valkoista kattoa sekä mustaa seinää pitkin. Hienoja kangaspäällysteisiä johtoja myydään, mutta emme ole niin investointi-intoisia. Saimme vinkin Motonetin kutistesukasta eli johdon päälle tulevasta nylonisesta suojaverkosta. Kah, sehän toimii!


Lähempi tarkastelu osoittaa, että totta vieköön, sehän näyttääkin sukalta. Verkkosukkahousulta!

Sisäkatto

Katto on vilahdellut kuvissa, joten sananen siitäkin. Lähtokohta: Pirtissä oli haltexit, jotka kiersivät kannatinpalkit ja olivat periaatteessa ok. Kun päädyimme jättää seinät levyttämättä, syntyi katon ja seinien välille aikakausiristiriita. Seurasi remontin ainoa täysin tyylillinen siirto: kattolevyjen poisto. Piti tietenkin kieriskellä huonossa mielessä, mutta sain synninpäästön, kun muuan rintamamiestalollinen haki omaan uudistukseensa. Miten loistavaa!

Alta paljastui mustaakin mustempi laudoitus, jonka väleistä rapisi vintin savieristettä joka yskäisyllä. Matala majamme ei kestäisi moista mustuutta enkä salli noin hienon patinan valkoiseksi maalausta. (Tiedän kyllä, että hirsiseiniä jne. maalataan surutta valkoiseksi.) Siispä paneloimme katon niin, että kannatinhirret jäivät esiin ja panelien alle tuulensuojaksi paperi. Siinä sisäkaton tarina!

"Muuten on valmista, mutta listat vielä puuttuu."

Tämä on monesta suusta kuultu. Vaan ei meidän. Listojen laittoa ei pidä erehtyä luulemaan pikkuhommana. Se vei ihan reiluja päiviä. Asiaa tietenkin tihkaisi muodokkaat hirret ja nurkat. Turha luulla, että jollain tietyllä asteella olisi jiireistä selvinnyt.

Kuten aikaisemmista jutteluista ilmeni, ikkunoita siirrettiin ulospäin niin, että sisälle saimme kunnon ikkunalaudan. Niitäkin piti ahkerasti muotoilla. Ja niistä vielä ahkerammin neuvotella. Parisuhdeoppaissa mainitaan kompromissi, joten sillä nytkin mennään: Ikkunalaudat ovat tammea. "Notta näköö jotta taloos on rahaa." Ikkunasyvennyksen seinät ovat vaneria. (=ei rahaa!)

Aikaisempi omistaja oli mieltynyt possunihonväriseen maaliin, jonka epäilen olevan sekoitus erinäisiä purkinpohjia. Sitä oli ikkunapielissä, ovenkarmissa, ovissa... Ikkunapielet kokivat luonnollisen poistuman, karmit piti raapia. Onneksi lateksi toimii huonosti öljyllä ja possu lähti pyyhkäisemmällä. Tässä vielä muisto.


Kolmas kummallisuus/ilmiö/realiteetti, kun niitä tässä nyt luetteloidaan, oli muutaman sentin rako seinän vieressä. Lattia oli rakennettu poistetun lastulevyseinän päälle. Koloon sai kätevästi sähköt, mutta epäkätevästi piti keksiä ratkaisu kolon kätkemiseksi. Vastaus on kaksoislista. Alle tasainen palikka lattana, päälle koristelattialista. En tiedä onko ollut tapana, mutta onko parempia ideoita? Ei se pössömmältä näytä.

Kinkkinen kohta (ei kaikki ollut vaikeaa) oli myös kannatinpalkkien ja seinän risteys, johon parhaassa tapauksessa änkesi myös sähköjohto. Sen sievyydestä olen suorastaan yllättynyt.

Hauskinta listahommassa on se, että kaiken photoshoppauksen (kyllä, myös ikkunalaudoista tehtiin kuvat) ja vaivannäön jälkeen haimme listat naapurin höyläämöltä. Se ei suinkaan ole listapuoti vaan hyllyssä on lähinnä sinne unohtuneita suiroja, joista valkkasimme vähiten sinistyneet ja reikäiset. Listat siis valittiin sen perusteella, mitä oli. Vähemmän valikoimaa, vähemmän valinnanvaikeutta.

Ulkokuoresta

Loikatkaamme hetkeksi ulos. Edellinen postaus oli eristyksestä, joka on koko remontin lähtökohta. Siitä lähti vyörymään dominopalikat niin sisä- kuin ulkopuolelle taloa. Koska lämmönkarkaus seinistä ei ole mainittava, ei niiden purkaminen ja uudelleen kasaaminen ole järkevää, mikäli ulkolaudoitusta ei tarpeen uusia. Noh, meillä oli ja näin tehtiin.

Kauan sitten sahasimme oman metsän puita laudoiksi ja nyt ne tulisivat käyttöön. Eristys tuotti kolme ulkonäöllistä uutuutta: lyhyemmät räystäät, sisään jäävät ikkunat ja puunvärisen laudoituksen. Räystäät päätimme pidentää samalla kun tulevaisuudessa jatkamme kattoa. Salaa kuitenkin mietiskelen, että mitäs jos ne jäisivätkin noin! Katsopa toisten maiden taloja, vaikka Islannin. Heilläpä on tuskin räystäitä nimeksikään.

Toinen uutuus korjattiin heti kättelyssä. Ajelepa maakunnissa niin hoksaat helposti lisäeristetyt talot: silmät ovat syvällä päässä, hyi! Siirsimme ikkunat ulkovuoren tasoon. Prosessi sekin, muttei niin karmaiseva kuin pelkäsimme. Vaan minkälaiset vuorilaudat laittaisimme? Edellinen omistaja on oikaissut ja tehnyt hyvin simppelin mallin. Ihan alkuperäinen näkyy tässä:


Alkuperäisyyden ystävänä ajoin tietysti tuon mallin asiaa, toinen päättäjä koristeellisempaa 1800-luvun lopun tyyliä. Tein monta photoshoppia ja uskokaapa, sen avulla näitä perinneasioita ratkotaan. Lopputulos on jotain siltä väliltä:

Kolmas uutuus on radikaalein. Meille pälkähti tehdessä mieleen jättää huusholli harmaaksi. Maalauksen mahdollisuus jää tietysti olemaan, jos harmaantunut ei miellytä. Katsotaan! Nythän rimat ovat hassut raitaiset, koska ovat ilmastoineet taapelia eikä matsku muutenkaan ole mitenkään tasalaatuista. Kuinka puu kestää, kysyy nyt joku. Luulitko kysyjä, että perinteisenä pidetty punamulta suojaa jotain? Se on vain väri. Ennen muinoin parempi väki öljymaalasi talonsa ja köyhemmät perässä matkimaan sillä mihin oli varaa, punapigmentillä. Näkyipä tämän vuoden asuntomessutaloissakin harmaata pintaa. Äkäisimmät harmaannuttajat hakevat apua purkista, mutta lopputulos on Lapin lomakylän harmaa eli sininen. Ei meille. Koska emme kammoksu hitautta, jää tilanne näin.

Toisella puolella taloa paljastuu huumoriosuus, kuisti ja pääty ovat punainen ja vihreä. Kuistia ei operoitu nyt ja pääty levytettiin väliaikaisesti, koska sisältä lähti kaikki eristeet ja tuo seinä osoittaa suoraan säätä kohti. Kuvasta poiketen niiden väliin jäävä seinä on kuitenkin uusipintainen. Tuskin maltan odottaa miltä kimara näyttää valkoista hankea vasten!

Eristys

Valkoista sateenkaarta

Vielä nopea pintakäsittelyjuttu. Ehkä jopa mainos. Olemme sutineet kolmea valkoista.

1. Ulos petrooliöljymaalia valkoisiin osiin kuten vuorilautoihin. Kuivumisen kanssa oli hämminkiä emmekä vieläkään oikein tiedä mitä tapahtui. Äidyin jopa soittamaan Pintakaareen (missä ollaan aina avuliaita), mutta eivätpä hekään osaa sanoa kuvailuni pohjalta. Liian paksu kerros olisi selitys, mutta ei se kyllä ollut. Kuivui se jotenkin lopulta.

2. Sisälle kattoon ja listoihin öljytemperamaalia, joka on ihanaa tavaraa. Jos katosta olisi halunnut peittävän, voi olla, että olisi pitänyt lääppiä tosi monta kerrosta, mutta kahdella tuli juuri sopivan kuultava. Nähtäväksi jää, miten karheat listat käyttäytyvät elämässä. Tämä maali on niin matta, että huimaa.

3. Öljylakkamaali pinnoittaa ikkunalaudat ja ovenkarmit. Olisi ehkä voinut ikkunalistatkin vetää, mutta sen voi tehdä vielä myöhemminkin. Tämä kuivui sievästi öljymaalilta odotetussa ajassa.

Erävoitto

Tanskalainen lattia – Seikkaperäinen tarina

Asioita tapahtuu asteittain, joten otin ohjeeksi kertoa teille yhden tapauksen kerrallaan. Tänään se on pirtin lattia. Olettekin jo nähneet kuvasarjaa eristämisestä, tässä näkyviin jäävää ja perusteellista asiaa suosikkiaiheestani: pintakäsittely.

Kun muutimme taloon vuokralle emme vuosiin tehneet muuta kuin vaihtaneet keittiön lattian. Kyseessä oli se tavallinen muovimattojuttu. Samalla heitimme lisää purua sisään, mutta emme ymmärtäneet liimapaperoida liitoksia, koska olimme nuoria ja tietämättömiä. Sen sijaan panostimme pintakäsittelyyn ja lopputulos on tälläinen:

Saimme jostain ohjeen lipeöidä lattia, että se pysyisi valkoisena. Rautakauppias ei tietenkään tiennyt aiheesta mitään ja löi käsiimme purkin, joka epäilemättä oli ihan oikeaa tavaraa, mutta säesti toimitusta myöntämällä tietämättömyytensä. Virhe oli se, että lipeää ei pyyhitty tarpeeksi pois, jolloin se muodosti jauhokerroksen lattialle. Kun sitten lakkasimme lattian Uulan hivenen valkosävytetyllä öljylakalla, irtosi tämä lakattu jauho ajan mittaan. Tälläistä patinaa ei tarkoituksella saisikaan aikaiseksi ja onhan se vekkuli.

Kokeellinen mieli ei tästä takaiskusta hälvennyt vaan kohti uutta. Jokainen tanskalaiskodissa vieraillut on törmännyt vaaleisiin puulattioihin, jotka näyttävät käsittelemättömiltä ja ovat lämpimiä jalalle ja ehkä vähän eläviä suomalaiseen laminaattiparkettimakuun. Googleta, jos et tiedä mistä puhutaan. Yritin joskus haastatella tanskalaista aiheesta, mutta en saanut irti kuin sanan "kalk". Kyllä, kyseessä on kalkitus. Päätimme kokeilla. Ohjeita löytyy kyllä: ruotsalainen torppablogi, kotimainen opinnäytetyö (s. 18) sekä Porin kaupungin esimerkillinen korjausneuvontapalvelu. Ohjeiden välillä on ristiriitaisuuksia, jotka piti omalla järjellä ratkaista. Avainsana on kalkituksen jälkeinen kuuraus, johon löytyykin jo enemmän infoa

Suopakuuraus tekee puusta ikään kuin öljytyn. Kaikki suosittelevat kuuraukseen pellavaöljysuopaa, joka valmistetaan pellavaöljystä, joka lipeän kanssa synnyttää nestemäistä saippuaa, suopaa. Säännöllinen suopaus tekee lattiasta kuin pintakäsitellyn, mutta tähän kuluu aikaa. Hyvää on se, että lattia on milloin tahansa maalattavissa tai lakattavissa, jos ei jälki miellytä. Tulos on hieman samanlainen kuin vahaus, mutta ÄLÄ ihminen koskaan vahaa mitään!!! Se sulkee kaikki mahdollisuudet millekään muulle pintakäsittelylle ikinä.

Ensimmäinen ohje on: älä hio lattiaa. Sitä oli pakko vastustaa, sillä lattia oli lakattu ja ottanut vastaan vuosikymmenien iskut. Hiomattomuusohje on nimenomaan vanhoille kauniisti paninoituneille lattioille, joita laminaattikansa karsastaa sen epätasaisuuden vuoksi. Vuokrasimme hiontaa varten itäsaksalaisen koneen, joka totisesti hoiti hommansa. Tähänkin löytyy ohje vuokraamon sivuilta. Kone ei pääse reunoihin saakka, joten päivän saa varata käsikonehuristeluun.

Seuraavaksi perehdyin sammutettuun kalkkiin. Että mitä se oikein onkaan. Vastaus: poltettu kalkki on kalsiumoksidia (CaO) ja veden kanssa siitä tulee kalsiumhydroksidia (Ca(OH)2) eli sammutettua kalkkia. Näin ymmärsin. Ja yllätys, näinkin ihmeellistä ainetta saa ihan rautakaupasta. Samalla tavaralla kalkitaan vanhojen rakennusten seiniä ja kanaloita. Kalkin levitys on kuin kastelisi lattian eli tehdessä lopputulosta on mahdoton hahmottaa. Rennosti vain!


Kuivuttaan se paljastaa pintaan jääneen jauhon. Sitä ei ohjeissa kerrota, mutta ylimääräinen kannattaa kuivaporstata pois. Se tasoittaa törkeät rättikuviot ja tekee lattiassa luonnollisemman.

Pohdin kovasti lähteekö kalkki suopakuurauksessa tyystin. Lattia kuin jynssätään ohjeen mukaan "voimalla ja tarmolla" ja kalkki on, kuten sanottu, jauhoa. (Suosittelen muuten tässä kohtaa kuvanmukaista alustaa. Polvet kiittävät muutaman konttauskierroksen jälkeen.) Vastaus on: ei lähde.

Ihmeellisesti kalkki on imeytynyt puuhun ja kun suopaus kuivui, paljastui lattiasta iki-ihanin! Lämmin, sileä, kuin uusi ja ennen kaikkea puinen. Alakuvassa vasemmalla suopattua, oikealla pelkkä kalkki. Lisäksi lattiasta lähti vielä ylimääräinen utu. Se on yhä selkeästi luonnollista vaaleampi, mutta ei niin käsitelty.

Pinta on nahea, mutta ei varmastikaan putoilevilta punajuurilta suojaava. Jäänkin vielä pohtimaan, pitäisikö kuuraus toistaa. Lattia on pehmeä, joten siinä tulee näkymään paitsi punajuuret, myös kissankynnet, rasvaläntit, kaikki elämisen jäljet. Se lieneekin suomalaisen ja tanskalaisen ero. Jälkimmäinen on vähän rennompi.


Ks. myös osa II ja osa III miten lattia elämässä käyttäytyy.

Katumuskirjallisuutta

Täällä tapahtuu: ulkolaudoitusta ilmojen pidellessä, sisäkaton panelointia, sähkötarvikkeiden tilausta, nahistelua ikkualistoista niin ulko- kuin sisäpuolelle, öisiä heräämisiä pohtimaan vintin ikkunan kittausta, rakennussiivousta. Mutta ennen kaikkea välillä on pitänyt tehdä oikeita töitä. Tai vähintäänkin toisia töitä. Siis niitä mistä tulee rahaa. Ainakin joskus.

Ohessa on rentouduttu lukemalla. Löyhästi aiheeseen liittyy palkittu Tiitu Takalon "Minä, Mikko ja Annikki" -sarjis. Siinä remonteerataan, mutta myös muistellaan kadonnutta Tamperetta. Säästynyttä toki myös! Samaan vanhan hävittämisen vimmaan iskee Aamulehden Vapriikin näyttelyn tiimoilta julkaisema kuvaparisto. Helppo on jossitella, mutta kyllähän tuo silti kirpaisee. Vielä ei osata arvostaa 70-luvun kerrostaloja, mutta tottapa sekin aika tulee.

Kuvassa Amurin hävitetyt korttelit. Yksi on yhä jäljellä museona, suosittelen. Erityisesti kaikkien talonlaajentajien soisi käydä katsomassa, miten ennen mahduttiin...

Olipa hyvä

Olipa hyvä, kun tuli tuo jeeppikin hankittua. Niin monikäyttöinen.

Mustaa valkoisella

Hoksasin tilata Maanmittauslaitokselta vanhan kartan koskien tätä markkia. Vanhin, jonka löysivät on vuodelta 1917 (-16), jolloin tontti edellisen kerran lohkottiin. Meidän lohkonnassa muutama vuosi sitten mittaajalla oli mukana kopio tästä. Sen ja gps:n avustuksella etsimme rajapyykkejä ja tästä kartasta keksimme tilalle nimen extempore, kun ilmeni, että vanha nimi jää tilukselle, josta lohkotaan.

Meille on ollut epäselvää olivatko rakennukset tässä 1917-lohkonnassa päätilan pojalle siirtyneen maapalan mukana vai onko hän ne rakentanut myöhemmin. Seinästähän löytyi vuosiluku 1918. Kartta kuitenkin todisti, että tällä paikalla on ollut varsin vireä tila jo tuolloin, rakennuksia oli vaikka kuinka eli voimme olettaa, että vuonna 1879 sopimuksen allekirjoittanut torppari on ne pykännyt. Sopimus oli 20+5 vuotta, joten siinä ehtii.

En voi lakata tuijottamasta tuota vanhaa karttaa. Hurraa se virkamies, joka vesiväritteli pellot ja numeroi kumpareet vuonna 1916!

Uusi aika tuli – ja meni

Tässä on nyt yhdeksän ja puoli vuotta kärvistelty kantovedellä. Tai oikeastaan vain ajoittain kärvistelty, enemmän se on tuo lämmitysjärjestelmä, joka on harmaita hiuksia teettänyt. Vettähän on koko ajan saanut kaivosta ja pesuvedet satavat taivaasta suoraan tuvan nurkalle. Säännöllisesti olemme saaneet suosituksia hankkia vesipumppu. Epäilemättä kätevä. Suosittelijoille ja itsellemmekin onkin suuri mysteeri, miksi tartuimme toimeen vasta nyt.

Haimme halpakaupasta ns. venäläisen uppopumpun. Kaupan hyllyllä on kaikenlaisia muovirimpuloita, joiden nostokorkeus on 5–10 metriä. Tämä neuvostoliittolainen ihme sen sijaan pönkii 30–60 metriä (lähteestä riippuen). Kaksi puutarhaletkua yhdistettynä tuotti veden keittiön ovelle. Sieltä sitä tuli, vettä! Sen mukana uusi aika taloon.

Vaan lyhyestipä sitä kesti. Ilmeni, että letku on nimensä mukaisesti puutarhaan eikä keittiöön. Vesi saavissa vaahtosi ja haisi aivan järkyttävästi kumille. Makutesti tuotti saman tuloksen ja lisäksi vahvan suupoltteen. Päätimme kantaa juomaveden ja toivoa, että pesuvedetkin lakkaisivat haisemasta, kun vesi tarpeeksi huljuttaa letkua. Nopeasti hoksasimme, että kannettu vesikin maistuu terävälle kumille. Tarkkanokka analysoi, että vedessä mujuva parin metrin pätkä pumppuun johtavaa letkua liuottaa kaivoveteen makua.

Niin nousi uppopumppumme maalle ja vesi jälleen kannetaan.

Perinnemestarin oppi

 Seuraava on tiivistys, josta monta kohtaa allekirjoitan. Se on osoitteesta www.perinnemestari.fi
 

1. Älä korjaa kunnossa olevaa. Älä uusi korjattavissa olevaa. Paikkaa ja kunnosta. Suurin osa korjauksien kalleudesta johtuu tarpeettomista toimenpiteistä ja olemassaolevien, käyttökelpoisten materiaalien uusimisesta.
2. Selvitä vaurion syy ja poista se. Korjaa vasta sitten ja korjaa entiselleen. Jos et korjaa vaurion syytä niin vaurio tulee uudelleen. Ei kannata korjata vuorilaudoitusta jos et korjaa vesikourua, josta vesi juoksee seinälle!
3. Käytä samoja materiaaleja ja työmenetelmiä kuin ennenkin on käytetty. Älä kokeile uutuuksilla.
4. Säilytä vanha rakenne. Ellei se olisi kelvollinen, ei talosta koskaan olisi tullut vanhaa. Ei pidä aliarvioida entisajan rakentajan taitoja ja ryhtyä "parantamaan" ratkaisuja, jotka ovat toimineet vuosikymmeniä.
5. Olisi hyvä asua talossa vähintäin vuosi ennen kuin ryhtyy korjaamaan sitä. Ellei talosi riitä sinulle, vaihda taloa. Vanhoista taloista kerrotaan paljon tarinoita, jotka eivät ole totta. Huhupuheiden ja olettamusten perusteella ei kannata ryhtyä "korjauksiin". Vanhat talomme ovat palvelleet suomalaisia perheitä useita vuosikymmeniä, niissä on riittävästi tilaa myös sinulle. Kaikkia tiloja ei kannata ottaa asumiskäyttöön, myös varastotilaa tarvitaan; ullakko on erinomainen varastotila ja myös hyvä välitila ulkoilman ja asunnon välillä.
6. Useimmat vauriot johtuvat huonosta hoidosta ja väärästä korjauksesta. Lattiasieni on ollut olemassa aina, mutta sen esiintyminen asutuissa tiloissa on lisääntynyt räjähdysmäisesti sen jälkeen kun uusia materiaaleja ja uudisrakennustekniikka ryhdyttiin käyttämään vanhoissa taloissa.
7. Vanhojen rakennusten kauneus on on niiden herkästi turmeltuvissa mittasuhteissa. Lämpötaloudelliset korjaukset eivät saa määrätä rakennuksen ulkonäköä, useimmiten riittää seinärakenteiden tiivistäminen ja yläpohjan lisäeristys.  1980-luvun energiakorjauksilla tuhottiin valtavat määrät kulttuurihistoriallisia arvoja kun vanhojen talojen ikkunoita uusittiin ja lisäeristettiin seiniä. Valitettavasti moni edelleen kiinnittää enemmän huomiota eristeitten lisäämiseen kuin vanhojen täytteitten täydentämiseen ja kylmää johtavien rakosten tilkkimiseen.
8. Hyväksy epäsäännöllisyyksiä. Hyväksy mutkia ja vinoutta. Hyväksy pienet epätasaisuudet. Hyväksy tyylikerrostumat ja vanhat ratkaisut. Vanhan talon lumovoima piilee juuri sen historiassa, joka käytännössä näkyy patinoituneissa materiaaleissa ja kuluneissa kynnyksissä. Hylkää tyylijäljitelmät. Hylkää materiaalijäljitelmät. Hylkää haaveet alkuperäistämisestä; ei ole "alkuperäistä" rakennusta, uusikin rakennus on vain kerran.
9. Kannattaa vaalia sitä taloa, joka sinulla on. Menneitten kausien etsiminen ja "palauttaminen" tuo mukanaan keinotekoisia ratkaisuja ja yleensä erittäin paljon tämän ajan ratkaisuja ja materiaaleja. Kestää kauan ennen kuin tämän päivän ratkaisuista tulee vanhoja. Ja paljon talon aitoa historiaa häviää.
10. Jos sinulla on varaa rikkoa näitä käskyjä, sinulla on varaa rakentaa mielesi mukaan uusi talo. Kenelläkään ei ole varaa väittää, että satavuotias talo olisi huonosti rakennettu.

Tuvan lattia

Voi lukija, miten pysytkään nyt kärryillä tässä vinhassa kyydissä! Kaikki hiljaiset talvikuukaudet ja nyt tukahduttava postaustykitys. Varustaudu, tässä tulee pitkä rimpsu kuvia. Aiheena on tuvan lattia.

Muistutukseksi: Tälläinen se on. Kuusiponttilautaa, jossa lakka armottomilla historian kerrostumilla, josta jo olikin puhetta. Lauta lienee seitkytluvulta. Tavoite olisi kuitenkin säästää se, koska vahvuutta riittää ja kunnostus on siten mahdollista.


Laudat lähtikin yllättävän sievästi, vain muutama pontti murtui. Matsku numeroitiin ja pinkattiin pois silmistä.

Alta paljastui vanhat tuvan lattialankut, joista sitten kehkeytyikin kauhea sota, jossa osapuolet vaativat niitä jäämään tai lähtemään. Voitte arvailla kumpaa rintamaa edustin. Perusteluja oli monenkirjavia, puolin ja toisin. Lopputulos oli, että lankut poistuu. Ei niistä kuitenkaan polttopuuta tule vaan ne arkistoimme ne ja toivottavasti eräänä päivänä esittelen täällä mitä niistä syntyi.

Täytteenä oli sammalta, hiekkaa ja savea, kun sopii ollakin. Lisäksi jollain luvulla oli ruiskuteltu eristevaahtoa, josta tulikin välittömästä kuuluisa siitä, että se häviää samantien. Ehti kuitenkin oloaikanaan hieman lahotella seinähirsiä, joten niistä piti pintoja raaputella pois. Onneksi kuitenkin kantokykyä jäi eikä lattia johtanut suurhankkeeseen. Joissain seurakunnissa nämä orgaaniset eristeet jäävät pohjalle, koska hyvin tukittuja koloja on tyhmä aukoa. Meillä sen sijaan päädyttiin tyhjennykseen, sillä eristysvahvuus on toivottoman matala eikä lattiaa ollut siten mahdollista korottaa tippaakaan.  Niinpä sitten kaivettiin.



Kaivettiin...




Ja kaivettiin....


Kunnes pohja näkyi. Kaikkia sammalia ei poistettu, sillä olivatpa niin hyvästi ja lujasti kiinni, että varmasti ovat vast' edeskin. Tästä kuvasta näkyy myös seinähirren kevytkorjaus eli tuosta jouduimme raapimaan sen verran aineistoa, että pala uutta puuta tuotiin lisäämään kantavuutta.



Samaan aikaan ulkoilmassa tapahtui uudempien lattialautojen ponttien raapiminen. Vuosien saatossa sinne on kertynyt mähmää, joka selvästikin suorastaan kantoi. Olihan tässäkin duuni. (Huomatkaan taustalla punainen maailmanluokan värkki!)

Viime hetkellä netistä löytyi Paavo-tuulensuojakangas. Jonkinsortin luddiittina vastustin sitäkin, ihan liian uuden tuntuinen keksintö. Vähän kuin se eristevaahto aikoinaan. Mutta Paavo, olethan niin hengittävä kuin lupaat prosyyreissäsi, olethan! Ja samalla lupauksella voisit vähän uudistua, sillä kuka haluaa talonsa täyteen miehenkorkuisia paavon kuvia? No, toivotaan, että Paavo hymyilee kiltisti eristeenämme seuraavat sata vuotta.

Vanhat pohjalankut korvattiin siis kakkosnelosella eli vuosia sitten sahatut oman mettän puut pääsivät vihdoin käyttöön. Päälle puhallettiin selluvilla.

Muistathan puhaltaja siivota pois alta viereisestä eteisestä peurankallot, hämähäkin seitit ja arabiakannut. Muuten käy näin.
































Puhallus yllätti hitaudellaan ja sillä välin kuin tämän kirjoittaja valmistautui työpäivään nukkumalla, puhalsivat työmiehet illan pimeydessä tupaan kuumaiseman.

Matsku töpöteltiin hellästi tasaiseksi ja päälle rullattiin Ekovillan X5-paperi. No on siinäkin laminoituna muoviverkko, joten piti sitäkin tälläisen epäilijän kauhiasti googlettaa. Ei ole helppoa tässä materiaalipaljoudessa olla. Hengitystä luvattiin ja näkyi paperi seikkailevat muidenkin perinnekorjaajien (jos tässä nyt sellaisia ollaan) palstoilla. Päälle ladottiin puhdistetut laudat takaisin ja puhdistuksen ja kuivumisen ja ties minkä ilmiöiden vuoksi laudat menivät monta senttiä tiiviimmin kuin aikaisemmin olivat.



Mutta mikä ihmeellisintä, kaikki on nyt kuten ennen. Sama lattia paikallaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se vielä hiaistaan, mutta en jäänyt odottelemaan sen tapahtuvan vaan syötin jo kuvat nähtäväksenne.

Sanomattakin selvää, ettemme olisi ikinä tässä pisteessä ilman apuvoimia. Kiitos.

Animismia tai animatismia tai muuta remonttihäiriötä

Tuli konflikti. Tajusin olevani äärimmäinen ja siinä olotilassa tuntui yksinäiseltä. Tai onhan täällä nämä kämppikset, Vihtori, Helmi, Amanda, Juho ja muut talon entiset asukkaat ja nykyiset kämppikseni. Mutta en voi tietää, ovatko hekään samaa mieltä entisöintiasioista.

Se, että rakennuksella on historia, on kaikkien mielestä varsin jännittävää ja arvo itsessään. Tunne vastannee arkeologien tunnelmaa, kun hakku kopsahtaa ruukun palaseen. Että tästä ruukusta, juuri tällä paikalla, kauan sitten, oikea ihminen hörppi juuri tästä ruukusta. Tai tämän hirren veistojäljet syntyivät 1900-jotain, kun tähän hirttä vaihdettiin. Mitä ihmiset silloin ajattelivat, oliko kevät kuten nytkin? Tuohon lattialautaan hän koputti kävelykepillään nuo jäljet. Kun lauta poistetaan, tuntuu kuin historiakerrostumista poistettaisiin yksi ja samalla se ihminen, joka jäljen teki.

Tätä on hieman vaikea selittää. Ajattelen siis, etten ole yksin tässä talossa. En tarkoita kummituksia vaan merkkejä, jotka meistä jäävät. Me nykyisetkin asukkaat olemme vain ohikulkijoita. Meillä ei ole oikeutta tähän taloon, vaikka kauppakirja niin väittää. Siksi tuntuu pahalta, kun poistamme vanhan ja tuomme uutta tilalle. Seuraavat asukkaat eivät koskaan saa tietää kävelykepinjäljistä ja niiden tekijästä. Omat jälkemme eivät saa jyrätä toisia vaan asettua vain päällimmäiseksi aikakerrokseksi. Niin ajattelen.

Vaiheita

Muistatteko juhannusmonsterin parin vuoden takaa? Tässä toukohirviö. Sisältö on suurin piirtein sama eli selluvillaa ja tuulilevyä. Tämä hymyilee keskellä pihamaata, joten vessaankin mennessä kohtaamme. Toivottavasti se ei ole enää syksyllä vieraanamme.

Kaikenlaisia jännittävyyksiä. Tämän nurkan ennustimme pahimmaksi. Se on siellä, minne aurinko ei paista ja mikä pahinta, hyvin lähellä maan kamaraa. Kuovimme nousseen maan pois jo ajat sitten, mutta kuka tietää miten kauan alin hirsi on mujunut maassa. Kengitys on niin normaali toimitus, joten olimme siihen valmistautuneet. Yllättäen hirsi ei ollutkaan kuin pinnalta murea. Katsotaan, mitä tälle nyt tehdään.

Remonttipalikat vyöryvät kiihkeänä dominona. Toinen seuraa toista. Tässä siirretään vastarakennettua terassia pintalautojen poiston tieltä. Ei ollut to do -listalla, mutta kaikkea tulee vastaan. 

Elämä levittäytyy pihamaalle. Onneksi tässä ei ole mitään uutta vaan kesät ovat aikaisemminkin laajentaneet oloalaa. Se on pelkästään ihanaa. Vielä on viileää, mutta nukumme vintillä kaiken romun keskellä pipot päässä.

Nyt kun olet katsellut kuvia, kenties mietit, että mitä ne oikein taas tekevätkään. Näin se menee:

• Pirtistä ikävien lasikuitutapettien poisto. Tästä seuraa lastulevyjen poisto, eivät nekään kovin kivat ole. Samalla näemme mitä alta paljastuu. Moni ei varmaan tiedä, mistä asuintalonsa on rakennettu. Se tieto tuntuu nyt ensiarvoisen tärkeältä.
• Pirtin lattian eristys. On epäilys, että siellä ei ole mitään. Kuulemamme mukaan mennäluvulla sinne on tuupattu eristevaahto, jonka tiedetään häviävän muutamassa vuodessa. Paljastetusta nurkasta löytyi hiekkaa, savea ja sammalta, perussettiä siis. Samalla hiomme kuluneen lattian.
• Seinäeristys ulkopuolelle. Tästä on väännetty, että mitä kaikkea seinään laitetaan. Koska hirsi paljastui ihanaksi ja haluamme jättää sen näkyviin sisäpuolella, tulee ulos tunkea aineistoa. Se olisi selluvillalevy koolaukseen, tuulilevy ja ulkovuori. Vuoraus on paikoin ok, paikoin karsea, mutta uusintaan menee kaikki. Ehkä jäljelle jääneistä ok-laudoista voi askarrella pieniä majoja.